tiistai 29. tammikuuta 2013

"KIINNI ARJESSA" JA MUUTA LUETTAVAA


 Vanha Rouva-äitini vm -20, on pysynyt henkisesti ja fyysisesti suht. virkeänä ja hyvävointisena viime vuoteen saakka. Erilaisia pikkukremppoja on hoidettu vuoden varrella ja joulukuussa päästiinkin jo geriatrille ja pään kuvaukseen. Tänään käytiin kuulemassa tuloksia. Keskivaikeassa tilassa oleva Alzheimerin tauti!
Onneksi äiti ei sisäistänyt -vielä- tilanteen vakavuutta, oli tyytyväinen kun sai vastauksen päässä tapahtuviin tuntemuksiin.
Sain nipun luettavaa ja paljon pohdittavaa.
Liityin heti Muistiliittoon.
Matkalla lääkärin vastaanotolle äiti ensimmäistä kertaa otti esille, että haluaisi päästä johonkin hoitopaikkaan pariksi kolmeksi päiväksi. Mainitsin siitä lääkärille ja asia laitettiinkin heti vireille hoitajan toimesta. Sairaalaan äitiä "liian terveenä" ei oteta, mutta jakso hoito-tai palvelukodissa olisi paikallaan. En tunne tätä Alzheimeriä ennestään, tuttavapiirissä ei sitä kukaan pode, joten kaikki tieto on minulle uutta, näin kun se tulee henkilökohtaiselle tasolle. Olemme olleet tietoisia selkeästä muutoksesta äitimme henkisessä kyvyssä käsitellä  asioita, mutta esille ei ole noussut sellaisia asioita, että niihin olisi tarvinnut virallisemmin puuttua. Verkkopankkitunnukset hankimme äidille syksyllä äkkitilanteita varten.
On hyvä, että ikäihmisen asiat otetaan nopeasti ja tehokkaasti käsittelyyn. Luultavasti pikapuoliin tarvitaan jokapäiväistä kotiapuakin kaupungin toimesta. Veljeni kanssa pidämme yhteyttä päivittäin äitiin ja Kotosalla-säätiön palveluohjaaja poikkeaa äitimme luona silloin tällöin.
Lääkärikäynnin jälkeen poikkesimme Hervannan Duossa kahvilla ja pullalla- Vanha Rouva kun sai taas kehoituksen yrittää nostaa tuota pientä painoaan hiukan paremmaksi.  Laihtumista oli pari kiloa joulukuisesta. Nyt painoa on 42 kg.
 Ja taas joku kehui Vanhan Rouvan vaatetusta. Niin tapahtuu lähes aina kun hän käy "ihmisten ilmoilla" pukeutuneena vaatturin tekemään istuvaan ulsteriin, krimikauluriin ja krimihattuun.Vaatteet ovat jo 60 ja 20 v vanhoja, mutta tyylikkäitä edelleen. Itsestäkin tuntuu hyvältä kun näkee kehujan iloisen ilmeen vastakiitoksesta. Näin pienestäkin saa monta ihmistä hyvän mielen pitkäksi aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti