maanantai 27. toukokuuta 2013

SISARUKSELLISTA



Olen harvinaisella matkalla ja kaiken lisäksi Rovaniemellä. Harvinaisella kahdestakin syystä: olen matkassa veljieni kanssa vm.-51 ja -55. Ei olla sitten kaukaisen lapsuuden vietetty aikaa yhdessä. Matkalla muisteltiin niitä näitä, tietenkin veljekset kertasivat pikku kolttosiaan. Minä vanhempana sisarena en niitä muista.
Takapenkillä virkkasin ikivanhasta langasta jotakin, vielä en tiedä mitä siitä tulee. Punaista kuitenkin kuten edellisellä matkalla punaiset sukat.


"Kolme sisarusta"
Matka aiheena on nuorimman velipojan taidenäyttely Rovaniemen Lapponica-salissa Saami-aiheisista tauluista ja symboleista.
Muutamat näyttelyt olen ollut pystyttämässä Tampereella Metsossa ja muutamassa muussakin paikassa, mutta aina tämä on yhtä uutta. Minulle velipoika teki toimeksiannon matkan ja näyttelyn kaikkien asioiden järjestämisestä. Hermo oli mennä jo monta kertaa esitteitä ja luetteloita laatiessa. Milloin olin väärällä koneella, sama kirjoitusohjelma ei toiminutkaan toisessa, välillä loppui tulostimesta muste jne. Näyttelykuraattorin kanssa vaihdettiin tiuhasti meilejä.
 Sunnuntai-aamuna aikaisin lähdettiin Tampereelta, illansuussa oltiin perillä 51 isohkoa taulua tila-auton perässä. Minä kartturina -Rovaniemellä vasta- ohjasin väärälle valtatielle. Kartasta näin selvästi, että käännytään oikealle, mutta tietenkin sanoin vasemmalle, sitä tietä pääsi Muonioon. Velipoika kiitti hampaat irvessä. Kuka tarvitsee kartturia?

Maanantai-aamuna aloitimme pystytyksen. Kuusi tuntia siinä meni. Ei juotu eikä syöty välillä. Eikä paljon puheltu.  Hyvin pärjättiin hotellin tukevan aamupalan voimin.

Taiteilijan luvalla saan näyttää näyttelykuvia blogissani.
"Kojamo" ja "Lohikoski"

"Poikien leikit" ja "Kauan eläköön saamen kieli ja kultuuri"

"Johtaja" - lempitauluni

"Susiuhka" ja "Saalistavat sudet"

"Seidan henki", " Shamaanin marttyyrikuolema" ja "Shamaanin hauta"
On näitä tauluja enemmänkin, kaikkia en blogiini laittanut. Kuvakulmat eivät oikein onnistuneet.
Toivottavasti näyttely saa julkisuutta, paikka Rovaniemen maakuntakirjaston Lapponica-salissa oli taiteilijalle mieleinen, oli odottanut paikkaa jo kolme vuotta.


3 kommenttia:

  1. hienoja on taulut ,pitäkää nyt hyvä hyvä reissu.

    en tiedä miksi tulee viiva alle ,eka kertaa kirjoitan ,tuleekohan perille .Terkkuja LEENA..

    VastaaPoista
  2. Hyvä viivat on poissa .Sama...

    VastaaPoista
  3. Tosi mielenkiintoisia nämä saamiaiheisetkin.

    VastaaPoista