VILLAKOIRAVAPAA-ALUE

Eilen oli tunne, että nyt puhkeaa flunssa. Olin valvonut monta tuntia yöllä edellispäiväisiä sattumuksia miettien.
Päivällä olin koirani Hymyn kanssa jokapäiväisellä aamulenkillä kävelytiellä. Meitä vastaan käveli vanhempi herrasmies (minun ikäinen?) pienen moppensa kanssa. Me herran kanssa siinä muutamia sanoja vaihdoimme ja koirat tutkivat toisiaan.Hymy on aina kiinnostunut koirakavereistaan ja suhtautuu niihin ystävällisesti. Tämä vastaantullut moppe (anteeksi, taisi olla joku terrieri) ei ollut samaa mieltä vaan näytti hammasrivinsä ja yht `äkkiä nappasi Hymyä kyljestä. Tuloksena iso tukko karvoja kuonon päällä. Hymy ei ollut moksiskaan vaan jatkoi matkaansa taakseen katsomatta. Vanhempi herra ja minäkin jatkoimme matkaamme, ehkä pelästyimme molemmat.
Samana iltana jo pimeän aikaan tein koirani kanssa iltapissakierrosta kotitiellä. Pimeään aikaan käytän Hymyllä ja itsellänikin heijastavaa liiviä, nyt Hymy ei sitä halunnut ja annoin periksi.
Hymy tutki ojanreunan posteja ja minä mietiskelin omiani. Taskulampun valossa kävelimme jo kotiinpäin, kuulin koiran haukahduksen ja luulin sitä naapurin koiraksi.
Takaamme tulikin äänettömästi kauempi naapuripariskunta kahden koiransa kanssa. Hymyn tietenkin kääntyi koirakumppaneita tervehtimään ja flexi kietoutui kinttuihini. Naapurin iso shäfer hyökkäsi Hymyn kimppuun ja veti emäntänsä maahan. Kauempana isäntä piteli toista isoa koiraansa tiukasti kiinni eikä voinut auttaa.
Tilanne näytti hurjalta suuttuneen shäferin räyhätessä ja emäntänsä manatessa maassa maaten.
Minulla on ollut koira 16 vuotta, tämä oli ensimmäinen kerta kun ollaan oltu lähelläkään vieraan koiran hyökkäystä. Tapahtuma sattui omassa tienhaarassa joten pääsimme pihaan nopeasti.
Taas Hymy lähti tilanteesta ääntäkään päästämättä.
Ja tänään sellaista sattui kaksi kertaa! Ei ihme, että yöunet meni! Melkein.

Puolisolla ja minulla on omat iltaoleskeluhuoneet. Hän istuu kaukosäädin kädessä topatussa keinussa vierashuoneessa ja minä toisessa toppatuolissa käsitöitä tehden ja tv:tä katsellen isommassa olohuoneessa.
Ja istuskellessa on tehnyt useinkin mieli vähän virkistää ja tuunata olohuonetta, eli vähentää huonekaluja ja vaihtaa niiden paikkoja.
Meillä on käytössä kaksi isoa ruokapöytää. Toinen keittiössä, toinen olohuoneen puolella. Vissi tarve niille on viimevuosina ollutkin. Ruokailijoita viikonloppuisin ja loma-aikoina on riittänyt kumpaankin kuuden hengen pöytään. Nyt on väki niin vähentynyt, että halusin luopua toisesta pöydästä kun käyttöä molemmille ei enää ollut. Pikkuhiljaa syksyn mittaan olen siitä Puolisolle maininnut, ilman keskustelun syntymistä. Tänään tuo flunssan pelko ja pakkasilma saivat minut innostumaan perusteellisemmasta siivoamisesta. Makuuhuoneesta kärrättiin kaikki ulos pakkaseen. Samoin olohuoneesta ja keittiöstä matot ja muut tuuletettavat.
Taas yritin ehdottaa Puolisolle toisen pöydän poistamista. Ei vastausta, enkä inttämäänkään käynyt.
Piti ottaa järeämmät keinot käyttöön. Kesken siivouksen sanaakaan sanomatta vetäydyin tietokonehuoneeseen ja vedin ovenkin kiinni perässäni.
Sitä en yleensä tee.
Piti vähän murjottaa.
Sitäkään en yleensä tee.
Luin yhden sähköpostini ja palasin siivousten pariin. Muina miehinä.

"Voiraanha se pöytä sitten siirtää."

Ja niin se sitten siirrettiin keittiön puolelle. Se 1977 uuteen kotiin ostettu koivuinen, painava kaksimetrinen pöytä. Ja toinen pöytä purettiin ja vietiin varastoon.

Puoliso lähti omille hommilleen kylälle ja sain jäädä rauhassa järjestelemään huoneita.
Olohuoneessa siirsin koko pitkän kaapiston toiselle seinälle. Vanhalta Rouvalta -edesmenneeltä äidiltäni- olen oppinut omatoimiseksi huonekalujen siirroissa. Räsymattoa piirongin alle niin kyllä siirtyy isompikin kaluste.
Lack-tv-taso on jäämistöä poikien muutoista, se mahtui juuri ja juuri toiselle seinälle.
Takan viereen siirsin keinutuolini ja sivupöydän. Sen päällä ja alla on hyvä säilyttää keskeneräisiä käsitöitä.

Nyt on taas nurkat puhtaina, villakoiria olikin ihan riittävästi.
Onneksi ne eivät pure.
Eikä flunssakaan iskenyt.