sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

VIIKKOKATSAUS

Olipa aikataulutettu eläkeläisen viikko!

Maanantaina kuulotutkimus omahoitajan tekemänä. Tulos oli arvattavissa: oikean puolen kuulo alentunut entisestä. Lähete kuulolaitteen tarkistukseen, aika sovittiin torstaiksi.

Tiistaina oli kotityöpäivä, eli koiran kanssa ulkoilua, siivoilua, pojanpojan kuljettelua sinne ja tänne.

Keskiviikkona kauppakeskuskierros= Kontti, Fida jne.
Kontista sain Afrikankukkapeittooni mustaa Nora-lankaa viisi kerää a`1€. Sitä tai muuta vastaavaa akryyli/sekoitelankaa olin menossa etsimään Lankamaailmasta, mutta nyt ei tarvinnutkaan. Viime syksynä ostin Noraa, silloin sen hinta Lankamaailmassa oli myös tuon yhden euron. Lankamaailmassa sitä ei enää ollut.
Vasta avatussa Fidassa olin katsellut retrokankaita, nyt ostin kolmella eurolla verhokankaan, siitä saan taas tehtyä koeversion kesämekosta.
Ostin toisenkin kangaspalan, samaan tarkoitukseen. Viidellä eurolla sain molemmat. Vaikka puutarhamekoiksi.


Keskiviikkoiltana myöhään haettiin pojanpoika N.Kristian pitkäksi viikonlopuksi isälleen ja meille. N.Kristian tuli Joensuusta. Pyhänä lähtee takaisin.

Torstaina oli kuulolaitteen tarkistus, ei korjata, uutta odotellaan -puolisen vuotta! Nykyisillä on pärjättävä odotusaika.
Puoliso ei ole kulkenut bussilla vuosikausiin. Nyt oli sekin ihme koettava. Toisen automme haku oli edessä, se piti hakea Järvenpäästä. Opastin Puolisoa melkein kädestä pitäen menemään ensin bussilla kotoa Tampereelle ja sieltä junalla Järvenpäähän. Autorahankin annoin kouraan kun ei ollut käteistä herra Kukkaron pussissa. Iltamyöhällä Puoliso kotiutui, matkanvarrelta oli ottanut toisenkin pojanpojan kyytiin ja meille yökylään ja flunssaansa potemaan. Saivat veljekset turista yömyöhään juttujansa.

Perjantaina haettiin Puolison syntymäpäivälahjagrilli Rautiasta. Itselleni ostin oksaleikkurit ja työkalulaatikon puutarhatarvikkeilleni. Joku poistotarvike, mutta minulle "tarpeellinen".

Perjantaina tuli Ensimmäinen Poika poikansa ja kuopuksensa kanssa kuplaansa tuunaamaan.
Makuusijoja piti järjestellä viidelle. Hyvin mahtuivat.
Takalasin tuunausalustana sänky! Siinäkin se onnistui.

Lauantaina E.Riitta.Annikille piti saada leikkiseuraa. Tilattiin P.Sylvi.S. Hämeenkyröstä. Sovittiin tapaaminen HopLop:iin.
Matkalla HopLop:iin E.Riitta muisteli: "Tällä viikolla on tapahtunut monta asiaa ensimmäistä kertaa: käytiin elokuvissa Late Lammasta katsomassa ja ajoin eka kertaa Metrolla ja nyt mennään HopLop:iin."
 Sain kuulla paljastavan totuuden E.Riitalta kun kehotin menemään kiipeilytelineeseen: " Minulla on korkean paikan kammo!"
Selvä, en enää kehottanut kiipeilemään.
Oma aikani HopLopissa kului isoäidinneliöitä virkkaamalla. Tekeillä on Huurre-langasta villatakintapainen, siihen menee n 50 15x15 lappusta. Nyt loppui lanka kesken ja työ jatkuu kun Tapion Kauppa lähettää tilatut loppulangat.
P.Sylvikin jäi meille yöksi. Tytöillä riitti puuhaa, oli monenlaisia leikkejä ja välillä DVD:n katselua.
Välillä käytiin ulkoiluttamassa Hymyä ja katselemassa naapurin hevosia.

Ja tapahtuikin taas "ensimmäistä kertaa" E.Riitalle:
Hammaskeiju muisti jättää kolikon tyynyn alle.

Sunnuntaina saatiin trampoliini hyppykuntoon.
Vieraat lähtivät iltapäivällä ja P.Sylvi vietiin kotiinsa Hämeenkyröön.

Huushollin pikasiivous, iltapäiväkahvit ja -syvä huokaus.

ps. Takapihalla oli tämän talven ensimmäiset punatulkut tiaisten ja mustarastaiden seurana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti