maanantai 9. maaliskuuta 2015

VAIHTELEVAA TOIMINTAA

Edellinen viikko oli erilaisten onnistumisten, epäonnistumisten ja virkistävän viikonlopun värittämä.

Innostuin ompelemaan uusilla kaavoilla leikattuja tekeleitä, mm. kevättakkia. Takkikangas näin kevään korvalla on musta ryppypintainen ulkoilukangas. Ostettu UFFista pari vuotta sitten. Maksoi 6€. Vuorikankaan hain pikakäynnillä taas Vahinkotavaramyynnistä.
Takki oli jo lähes valmiiksi ommeltu kun koneeni tuli vialliseksi: puolaaminen ei onnistunut ja alalanka teki isoja solmuja.
Kone lähti huoltoon tuttuun ostopaikkaan :Hämeen neule-ja ompelukoneliikkeeseen. Siellä olen asioinut jo parikymmentä vuotta -tai enemmänkin. Oli mukava nähdä kauppiaspariskunta monen vuoden jälkeen.
Konetta hakiessani minulle oli viesti :"Musta lankarulla huono (isoilla kirjaimilla), mistä ostettu, heittäkää pois, pilaa koneen."
Huonon ompeleen syyksi olin itsekin arvellut langan huonoa laatua.
Nyt sen tiedän ja parannan tapani, hankin oheistarvikkeet vain erikoisliikkeistä.

Ennen koneen hakua piti koukata Hämeenkyrön kautta ja hakea kaksi lasta viikonlopuksi mummilaan. Samalla reissulla V.Ville pyysi Pappaa poikkeamaan Giganttiin kuulokeostoksille. Sielläkin käytiin.

Perjantain yökyläläisiä oli viisi: Kolmas poika kolmen lapsen kanssa ja tietenkin R.Mikael.
Lauantaina Kolmas poika oli tyttöjen, 8 ja 9-v, kanssa Robinin keikalla Tampereareenalla.

Viikolla poikettiin Pirkkalan puolellakin, käytiin tilaamassa Bauhausista uusi katos revenneen tilalle.
Kesäkatosten kangaskatot eivät näytä kestävän useita vuosia, Nyt tilattu on kolmas samaan kehykseen. Onneksi niitä vielä saa ja hintakin on kohtuullinen, n 50€.

Tämän päivän aurinko on sulattanut tienvieret ja kyntöpellot keväiseen kuosiin.
Vielä eilen pelto oli kokonaan lumen peitossa.
Ojanvarren pajut ovat "kissoilla".
Ja heinäpelto on keväänvihreä.
Aamupäivällä näimme pellolla neljän joutsenen kaartelevan lepopaikka etsien.

Tervetuloa kevät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti