Aamuyöllä, toinen maaliskuuta heräsin ja tunsin tarvetta poiketa WC:ssä.
Sen kuuli yläkerran naapurikin, samassa elämänvaiheessa oleva nuori rouva.
Lorottelin tavallista kauemmin ja syykin oli selvä: lapsivedet meni.
Kolmas lapsi oli tulossa.
Puoliso tilasi taksin.
Taksia sain odotelle jonkunkin tovin pihalla sairaalakassini kanssa.
Kuljettaja selitti viipymistään: "Kun piti vaihtaa autoon renkaat."
"Onko rouva töihin menossa?"
Olin sanonut, että mennään keskussairaalaan.
Jo alkoi kuljettaja painaa kaasujalkaa painavammin kun kerroin, että synnyttämään tässä ollaan menossa.
Synnytyshuoneessa lääkäri minua tutkiessaan sanoi salaperäisesti, että hän kyllä tietää mikä täältä on tulossa.
Sinä lauantaina oli jääkiekon isommat turnaukset menossa ja puheet tietenkin jääkiekossa. Synnytyssalissakin.
Jääkiekkoilijahan sieltä putkahti, isokourainenkin vielä.
Saatiin perheeseen kolmas poika.
Kävikin niin, että tämä kolmas poika oli varsinainen Elmo, pärjäsi vaikka missä kilpailuissa menestyksekkäästi ja keräsi palkintoja.
Kymmenvuotiaana iski jääkiekkokärpänen ja sekin ura johti jonkinlaiseen menestykseen: Kolmas Poika valittiin Ruotsin, Tsekkien ja Suomen nuorten valmennusjoukkueeseen, siinä vertailtiin eri maiden valmennusmenetelmiä.
Jääkiekkoura tuli päätökseen juuri ennen A-joukkueeseen siirtymistä toistuvien käsivammojen vuoksi.
Oli se aikamoista kiirettä kun useita kertoja viikossa ajeltiin ympäri maakuntaa ja kauempanakin peleissä.
Minun kuljetusvuoroilla kasetilla soi täydellä volyymilla kunnon rock. Puhua ei saanut, poika latasi itseään illan otteluun.
Hämmästystä herätti nuorten poikien energia: Hervannan maanalaisesta kaukalosta juoksivat sadat portaat ylös täyden varustekassin kanssa. Pelin jälkeen.
Harrastus jatkui valmennusharrastuksissa.
Ilvestä kannatettin.
Vieläkin veljekset silloin tällöin ottavat yhteiset "jääkiekkoreenit" paikallisella koulun kentällä.
HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti