PIHAHOMMIA

Edellisenä sunnuntaina lähti yksi aura etelän maille.  Vain parin rääkäisyn verran kurjilla oli asiaa toisilleen kun puolikaaressa vauhdilla ohittivat metsänreunan. Muita auroja ei ole näkynyt vaikka kameran kanssa olen pihalla viihtynyt.

Pakko on ollut viihtyä, on sitä tekemistä taas joka puolella. Kasvihuoneista olen kerännyt tomaatinraakileet keittiön ikkunalaudalle kypsymään. Hyvin ovatkin kypsyneet, mustatkin tomaatit ovat ihan syötäviä, vaikka aluksi epäilin niiden makua. Paholaisenhilloksi ne pöytäkypsät saavat muuttua chilien kanssa.

Luumusatoa tuli yhdestä puusta pari ämpärillistä, ne keitin omenoiden kanssa mehuksi.
Vähän onneton viimeinen kurkku on kuvausrekvisiittaa, siitä ei ollut makupalaksi.
Mutta suut sai makiaks vielä kuukausimansikoista, niitä keräsin kourallisen.

Kasvihuoneen Supaga roikottelee runsaita vihreitä terttujaan, ovat vielä hiukan kirpeitä. Zilgat jo keräsinkin talteen ja nekin keitin mehuksi omenien kanssa. Zilgat olivat tänä syksynä erityisen makeita ja isoja.

Perennapenkkejä olen hiukan leikellyt. Melkein kolmimetriset kultapallot oli katkottava kun makasivat pitkin poikin.

Nyt täytyy taas tehdä salaisia töitä kun Puoliso-herra Kukkaro ei oikein hyvällä katso kukkapenkkien lisäämisiä.

Uuden penkin teen talon päädyn rinteeseen. Kokoan sen oksasilpuista, ruohonleikkujätteestä ja muusta silppurijätteestä. Väliin laitan hevonp:tä  ja syksyn lehdet ja päälle keväällä ostettua ei niin hyvälaatuista multaa. Suursäkkimulta oli mielestäni liian savista, hyvää siitä olisi saanut vaikka turvetta lisäämällä.

Uuteen penkkiin siirrän liian tiheässä ja suuriksi kasvaneita kuunliljoja ja päivänliljoja.

Narsisseja ja tulppaaneita olen istutellut tienvieren penkkiin katkottujen pensaiden edustalle.

Köynnökset olisivat kiitollisia kasvatettavia, ei tarvitsisi konttailla maan rajassa, mutta rajansa niidenkin kasvattamiselle on tullut, ei enää seinät eikä pergolat riitä. Lumikärhö kukkeimmillaan.

Takapihan vaahtera alkaa olla parhaimmillaan. 

Haravanvarsi kutsuu.