TAAS ON VUOSI VIERÄHTÄNYT

Vuosi sitten tänä samaisena päivänä kirjoittelin blogiin Hymy-koirani paukkupelkäämisestä. FB siitä kirjoituksesta minua muistutti. Ja herätti kovan ikävän.
Melkein 9-vuotiaan Hymy-bernimme tassuttelu kotikulmillä päättyi toukokuussa vakavaan luusairauteen.
Koko kesän, syksyn ja alkutalven on kova ikävä vaivannut pitkäaikaisen karvakaverin poismenoa.

Uudesta berninpennusta haaveilen, mutta...

Muu elämä on sujunut Puolison- herra Kukkaron kanssa vaihtelevan hiljaisuuden tai verkkaisen sananvaihdon merkeissä. Muutama pieni lomanen on tehty Tallinnaan tai poikien perheisiin eteläisempään Suomeen.

Kesän alku oli sitä mitä oli, eli aika kehno puuttuvien aurinkoisten päivien takia.

                    Juhannusjuhlaa vietettiin suurella joukolla omassa pihassa pikkukokkoa poltellen.

Kotitien maisemaa piti yksin ihastella silloin tällöin.

Heinäkuun lopulla pidettiin pojanpojan rippijuhlat meidän pihassa ankarassa vesisateessa. Pihaan oli viritetty teltat ja katokset lähes puolelle sadalle vieraalle, turhaan.

                   Vieraat viihtyivät sadetta paossa ahtautuneena sisätiloihin. Sopu sijaa antaa, sanotaan.

Kun sitä lenkkikaveria -koiraakaan- ei enää ollut piti keksiä joku ulkoilutettava, valitsin uudeksi kumppaniksi kameran ettei aivan joutilaana tarvitse tienvieriä kuljeskella.
                                      Valokuvauksen alkeita harjoittelin Työväenopiston kurssilla:

Askelkuvioita?

Ratapihaa

Totesin, ei minusta taidekuvaajaksi ole.

Kirjoittajapiirissäkin aloitin syksyllä. Se oli mielenkiintoista ja haastavaa, kirjoitin jopa ensimmäisen runoni.

Ei minusta runoilijaakaan tule.

Siispä arkiset askareet, ne sopivat minulle. 

Kevään ja kesän ajan olen saanut toimia avustavana henkilönä parille lähipiiriläiselle. Toista käytin monta kertaa kipsauttamassa murtunutta nilkkaa, melkein tulin jo kipsauksen ammattilaiseksi kun niin monta kertaa toimenpiteen sain nähdä.

Toista lähipiiriläistä olen autellut arjen sujumisessa. Lähes joka päivä.

Marraskuu pääsi yllättämään lumimyräkällä.

Lumikolan varteen ei tarvinnut tarttua, en olisi mennyt vaikka olisi pyydetty. Luultavasti.

Marraskuussa yllätin itseni kun suostuin vuosien tauon jälkeen tutun yhdistyksen hallituksen jäseneksi. Vieläpä sihteerin tehtäviin. Mitähän siitäkin tulee?

Tavanmukaiseen joulunviettoon tuli yllätys kun saimme kutsun Kolmannen Pojan perhejoulun viettoon eteläiseen Suomeen.

Taivaalla oli menomatkalla nuoli mihin suuntaan pitäisi mennä.

Täällä meitä odoteltiin työn touhussa.

 Varsinainen joulutyöläinen on hommansa hoitanut. "Terve, Hyvää Joulua Kaikille!"

Syksyllä sain isovanhempieni arkistoa luettavakseni ja kuvia katseltavakseni. Niiden parissa on vierähtänyt tunti jos toinenkin. Suvun vaiheitten muistiinkirjoittaminen on hyvällä alulla. 

Valokuvien tallentaminen vaatii uuden rupeaman, eli joudun skannaamaan kaikki uudelleen, että saan ne mieleiseeni muotoon. No, kärsivällisyys kasvaa kun ei ole kenelle kiukuttelisi. Puoliso- herra Kukkaro kun ei tässä asiassa osaa auttaa. Onneksi hänelle.

Yhdet lomalaiset saatiin vielä joulun päättäjäisiä viettämään. Travalle taas jokavuotiseen tapaan tarkastettiin ja toppapuku ostettiin,toivottiin, että tulisipa kunnon talvi. Kynttilöitä valettiin säästettyihin limskamukeihin ja syntymäpäivä kynttilät sankari puhalsi jäätelöpalojen päältä.

Nyt niitä oli jo kuusi.

Iltamyöhällä yritettiin katsella revontulia syntymäpäivän kunniaksi mutta ei nähty.

Vähän oli harmillista kun muut serkut olivat Lapissa hiihtomatkalla ja toiset etelässä. 

PALJON ONNEA SANKARILLE!

Tänään vietiin päivänsankari ja isänsä junalle ja kotiin uutta vuotta vastaanottamaan.

Niin, sitähän tässä tulin kertomaan ja muistelemaan, että ihan hyvä ja onnellinen vuosi on takana, vaikka tässä kirjoitelmassa siitä on vain pieni ote.

KIITOS KULUNEESTA VUODESTA 2015 JA ONNEKASTA VUOTTA 2016

Toivottelee Rouva Myttynen ja Herra Kukkaro

ja istahtavat kahdestaan Uutta Vuotta vastaanottamaan.