torstai 2. kesäkuuta 2016

KUIN SILLOIN ENNEN

-oli henki kun erään työrupeaman työkaverit tapasimme vuosien jälkeen.
Silloinen yhteisömme vietti lopettajaisiaan tällä kylällä 31.5 2016.
En ollut tilaisuudessa itse mukana, mutta värikkään kuvauksen päivästä kuulin.

Yhteisö on hajaannutettu nykyajan vaatimusten mukaisesti pienyksikköihin kotikuntiinsa. He, joita hajaannus ei voinut koskea, muuttivat uusiin tiloihin Nokian Pitkäniemen alueelle.

Työporukkamme hoiti tointaan kielikuvaltaan "haastavassa" pienryhmässä. Aiemmin samaa asiaa kuvattiin sanoilla levottomilla, suljetulla ym.
Kun työ oli "haastavaa", sitoi se kulloisenkin ryhmän tiiviisti yhteen. Piti luottaa kaveriin. Yhteishenkeä silloiset osastonhoitajat tukivat yhteisillä kahvi-ja ruokatauoilla, kaikkien piti olla läsnä, saatiin puitua työongelmat yhteisesti. Ja paljon naurettiin!


Kuten tiistai-iltanakin Pepperin kabinetissa. Meitä oli paikalla 12 tietyn ajan työkaverusta yhdeksänkymmentäluvun alkuajoilta. Saman verran kavereita oli estynyt tulemaan, osa on vielä työelämässä.

On se niin ihmeellistä tuo elämänmeno kun joku vaihe työelämästä jää painavimmin mieleen. Tämän työporukan tapaaminen oli kuin silloin ennen: juttu lähti luistamaan samoista asioista kuin oltaisi juuri vapaapäivältä tultu samaan kahvihuoneeseen. Itse olen ollut työelämästä pois jo vuodesta 2004, mutta vuodet hävisivät, vaan muistot eivät! Välillä vakavoiduttiinkin ja todettiin, että se oli sitä aikaa...

Työyhteisömme oli 1960-luvulla Ylisen kartanon maille perustetussa kehitysvammalaitoksessa. Enimmillään siellä sai kodin ja huolenpidon viitisensataa henkisiltä ja fyysisiltä toimintakyvyiltään rajoittunutta lasta, nuorta ja vanhusta. Nyt laitoksen taru on päättynyt ja jatkuu toisilla tanhuvilla.

Kylä jää kaipaamaan kyläyhteisöön eloa tuonutta laitosta ja sen mieleenpainuvia asukkaita.

Sen mekin tapaamisellamme totesimme.

Kiitos, työkaverit!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti