sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

NYT SE ON OHI


                                                                      Olotila nyt! Kiitos tästä!

                                                 Perhejuhannus on onnellisesti loppuunkäyty.
                               Torstaina haettiin kaksi lasta junalta. Saunottiin kylän rantasaunalla.
     Aattoaamuna valmistui oman saunan tuunaus, harmaat seinät, tummemmat katto ja lauteet, lauteen takareunassa ledit kuin kuusiaita. Mitäkö maksoi? N 500€, omatekemänä. Neljäs Poika apumiehenä. Hyvä tuli!


                               Hyvin oli tällä mummollakin pullat uunissa vierasjoukkoja odotellessa:


                                    Puolenpäivän aikaan haettiin espoolaiset junalta.

                   Vihreä, pörisevä kupla toi helsinkiläiset Juhannuksenviettoon ennen lipunnostoa.
                                   (Syksyllä kupla esiintyy jossakin Pikku Kakkkosen ohjelmassa. )


                                      Aattopäivän ensimmäinen kattaus oli sininen:


                                                        Pöydissäistujia oli 15.

                                           Pihapiirissä temmelsi kahdeksan lasta (osa jo nuoria)



                                                  Naapurissa paloi lasten iloksi iso kokko.

               Aattoiltana osa aikuisista lähti katsomaan Telakan viihdykkeitä. Sain toimia j-(juhannus)kuskina.
             Yömyöhä viihdyttiin kesähuoneessa menneitä muistellen. Haikeitakin asioita tuli käsiteltyä.

                 Tytöt olivat päättäneet yöpymispaikkansa: kesäyön taivaan alla, trampoliinilla!
                (Välillä kävi yksi isistä antamassa palautetta kun pojat häiritsivät muka nukkujia.)


Juhannuspäivän aamuna heräsin, kun kaksi tytönnaamaa oli nenäni edessä: "Herää mummi!" Yöpuu oli kutsunut kello viisi.

                                    Viiden tytön kanssa viihdyttiin kylän aurinkoisella uimarannalla:


                           Me aikuiset naiset osaamme tehdä olomme mukavaksi, rannallakin:


                                          

                                       Miniä haikuili kesäkatoksessa hyttyssuojan alla:

                                                        "Anopin kesäjuoma
                                                        Juhannussima
                                                        Harmaa kuin kilju muinoin
                                                       Vähemmän volttii "


                     (Haikut ova hyvin moniulotteisia runoja kun niitä lukee sopivalla poljennolla. Kokeile!)

Juhannuspäivän iltana pojat halusivat kylälle ja jäivät serkkulaan. Väki väheni melkein puolella.
                                  Pienimmät 6-vuotiaat tytöt päättivät nukkua kahdestaan leikkimökissä.
                                        Eväitä oli monta mukillista. Ja ovessa lukko.


Kun eväät oli syöty, olikin kiva tulla isien viereen yöunille. Jos ensi kesänä sitten... 

Eläinkunnan edustajiinkin päästiin tutustumaan:
Pikkupäästäinen taisi olla eksyksissä.


Sunnuntaina piti espoolaiset viedä junalle: Euroopanmestari-Hellillä oli harjoitukset iltapäivällä. Tulevalla viikolla joukkue lähtee Wieniin puolustamaan viimevuotista cheerleader-juniorien mestaruuttaan. Monta tuntia tyttöjoukko hyppyjä trampalla harjoittelikin. Taitavia tyttöjä, kaikki viisi.

Yksi nuorimmista-koulunsa aloittava Emmi jäi viikoksi lomalaiseksi mummilaan.

Oli taas kiva Juhannus!


                                                        KIITOS, LÄHIPIIRI!





6 kommenttia:

  1. Teillä onkin ollut touhukas juhannus; paljon vieraita ja ihanaa yhdessäoloa. Kivalta kuulostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jo on rauhallisempaa kun lapset ovat kasvaneet. Kaikki neljä poikaa perheineen ovat yleensä meillä Juhannukset ja muutkin juhlapyhät. Hulinaa on, mutta kaikki sujuu leppoisasti, puoliso ja miniät grillailevat, minä katan pöydät ja viihdytän lapsia ja nuorisoa. Nyt oli niin upeat ilmat, ettei parempia voi toivoa.

      Poista
  2. Paljon on teilläkin ollut touhua ja väkeä, mutta mukavalta kuullosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se taas oli, mutta eipä unohdeta sitä omaa aikaa ja rauhottumisentarvetta.

      Poista
  3. Ihana perhejuhannus! Lapsenlapset tekee kaikesta niin paljon hauskempaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se elämä on ollut! Vielä toivon, että isot perhejuhlat ja -juhannukset vielä näitä jo nuoria kiinnostaisivat. Niistä nuoret saa hyvää "rakennusainetta" omaan elämään.

      Poista