tiistai 5. kesäkuuta 2018

YLIOPPILAS ELSA JA MUUTAKIN MAINITTAVAA

Lauantaina 2.6 2018 kiinnitin kolmannen kultaisen lyyran kansallispukuni rintapieleen. Sen sain ylioppilas Elsalta, Ensimmäisen Pojan kolmannelta tyttäreltä. Neljännen lyyran olen saanut Toiselta Pojalta 1989.

Lämminhenkiset juhlat pidettiin Mäntsälässä.
Pihan leikkimökki muistutti, että leikkivän lapsuuden ajasta ei sittenkään ole kulunut paljoa aikaa.




Toivon, että Elsa onnistuu säilyttämään leikkivän lapsen sisällään vaikka uusi elämä on kynnyksellä.
Nyt koko suku Elsan ohella odottelee jännityksellä avautuuko opiskelupaikka Tampereen Yliopistoon.

Tämän juhlan kuvapuoli on niukkaa, en kysynyt lupaa niiden näyttämiseen tässä blogissa. Tallennan ne omiin tiedostoihini.
Isosisko ja pikkusisko ja isin TV:stä tuttu Wolkkari.


Sylintäydeltä onnea muutaman ällän Elsa-ylioppilaalle. Mummi on ylpeä!

Lähipiirin muilla koululaisilla opinnot jatkuvat syksyllä: yhdellä viimeinen vuosi Tredussa, toisella alkaa lukion toinen, kolmas odottaa seuraavalle asteelle pääsyä, neljäs ja viides pääsevät ripille tänä kesänä, kuudes aloittaa kuudennen luokan ja seitsemäs ja kahdeksas menevät kolmannelle.
Onnea kaikille!


Matkalla Mäntsälään poikettiin Kolmannen Pojan talossa Tuusulan Purolassa.
Siellä meitä oli vastassa Tare, 11 viikkoa.


Jymy oli meillä matkaseurana ja teki heti ystävällisesti tuttavuutta "serkkupojan" kanssa.


Siellä nämä "serkukset" kirmailivat peräkanaa pitkin peltoja. Tare kävi välillä ottamassa torkkuja milloin minkäkin kuplawolkkarin tai peräkärryn alla. Niitä oli pihapiirissä neljä.


Nyt odotellaan lomalaisia, juhannuksesta alkaa kesäsäpinät taas meidänkin mäellä.

6 kommenttia:

  1. Onnea ylioppilaalle ja mummolle toki myös <3 Ihana karvalalleropallero tuo Tare!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on iso asia kun lapsi tai lapsenlapsi saa koulutiensä päätökseen.
      Oli se Tare tosiaan karvalalleropallero, kohta silläkin alkaa elämän koulu tai ainakin koirasellainen.

      Poista
  2. Kaunis tyttö tämä uusi ylioppilas. Onnea ylioppilaalle, hänen perheelleen ja isovanhemmille. Lapset kasvavat niin nopeasti. Vastahan he olivat taaperoita.
    Ihanat hauva-serkukset.
    Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, tiedät tunteet! Nämä nykynuoret ovat todella kaunottaria ja komistuksia!

      Poista
  3. Ihana nuoruus ja tulevaisuus edessä, onnea kaikille. Nuorilla tarkoitin tässä yhteydessä ihmisiä. Toki nuoruus ja tulevaisuus ovat myös Jymy-Jamin ja Taren edessä, Heille toivotan vallatonta ja vauhdikasta koirakesää, sinulle toivotan hyviä hermoja 😊

    VastaaPoista
  4. Onnea sinne kaikille ja ihana suloinen " serkkupoika " oli vastassa. Ihana Wolkkari .

    VastaaPoista