Eilen kävin pikamatkalla Prismassa ja liukuportaissa näin ikäiseltäni näyttävän naisihmisen. Nainen oli pukeutunut kuin markettiin yleensä, eli toppatakkiin ja farkkuihin. Sellainenhan se yleinen eläkeikäisen vaatetus kauppareissuilla näyttää olevan. Mutta: näkemäni rouva oli muilta osin poikkeus: rouva oli meikattu, luomiväriä oli niin että näkyi kunnolla, samoin puuteria ja poskipunaa oli tupsuteltu oikein -sanoisinko riittävästi. Itse en muista koska olisin viimeksi puuterivippaa käyttänyt, poskipunasta tai luomiväristä puhumattakaan. Siis kauppareissuilla. Hiukseni kyllä kampaan järjestykseen ja ripsiväriä laitan suurentavan peilin edessä. Naisen nähtyäni tuli vähän nolo olo, pitäisköhän alkaa meikkaamaan vähän tarkemmalla kädellä ja näkyvämmin. Näin eläkeläispäivinä tuo meikkaaminen on jäänyt teatteri -ja muille tapahtumille. Ja niitä on harvoin. Tänään oli tapahtuma tiedossa ja viivähdinkin peilin edessä vähän pidemmän tovin. Rypistyneille luomille yritin saada hillityn värityksen, poskipuna oli päässyt kuivumaan, puuterikin tuoksui hiukan epämääräiselle. Roskiin koko vanha arsenaali. Olivatkin jo yli kymmenen vuotta vanhoja...
Uusi yritys, nyt riitti Nivea-sively iholle ja toisesta puuterista ohut hipaisu luomille ja iholle, vähän ripsiväriä ja huulipunaa. Siinä se oli. Mummon meikki. Hillitty. Hajuvettä suihkautin ilmaan ja kävelin sen läpi. Tuli pieni hajustus. Nykyään kun ei hajuvesiä voi yleisillä paikoilla paljoakaan käyttää, hajuallergikot ovat tulleet keskuuteemme. Yhä enenevin joukoin.
Olen käynyt omaiseni hoitokodissa viiden vuoden ajan erilaisissa juhlissa ja tapahtumissa. Omaiseni on lakannut melkein kuulemasta -taitaa olla sukuvika-, siksi meillä kahdella ei tuota keskustelua kehity.
Hoitokoti on viihtyisä koti viidelletoista yksin kotona pärjäämättömälle ihmiselle. Kaikilla on omat huoneet kalusteineen. Paljon puhutaan vanhusten ja aikaisin dementoituneiden hoidosta ja syystäkin näistä asioista ollaan huolestuneita. Missä ja miten hoidetaan yksinäiset avuttomat omaisemme (ja meidätkin) jo lähitulevaisuudessa?! Onneksi näitä pieniä hoitokoteja alkaa olla kaikkialla, pääsy niihin tahtoo olla kovan yrittämisen takana.
Asukkaat ja hoitajat esittivät ohjelmaa ja joulupukkikin kävi. Joulupukilla oli hauskat jutut. Vaimojakin kuulemma käytetty jo 13. Tuli lapsellinen olo. Hyvä niin.
Posti oli tuonut kutsun kaupungin valtuustosaliin. Käsittelyssä oli yksityisteiden hoito- ja kunnossapitotoimenpiteiden pelisäännöistä sopiminen. Hm, ei siellä mitään sovittu, kerrattiin entisiä. Salissa oli neljä naista, muut miehiä, tieasioiden hoitohan taitaa perinteisesti kuulua miehiseen luokitukseen. Kolme meistä naisista oli tiehoitokuntien puheenjohtajia ja yksi meidän tiekunnan sihteeri. Taas vähän valistuin, vaikka kaikkea en taaskaan kuullut. Huono akustiikka vai mikä...
Yhdellä pojanpojalla on nimipäivä perjantaina. Olin laittamassa pientä nimipäivälahjaa postissa ja vähän taskurahaa mukaan, mutta lompsa oli aivan tyhjä setelirahoista vaikka tänään oli eläkepäivä. Olin unohtanut käydä automaatilla. Onneksi kyläkaupan kassaltakin saa nykyään seteleitä kunhan osaa pyytää. Euron se kaksikymppinen maksoi. Kutomieni tumppujen-lapasten- vai miksi niitä kukin nimittää- sisälle laitoin kaksikymppisen ja riittävästi postimerkkejä päälle. Myyjä punnitsi kirjeeni ja tumppuineen se oli juuri 100 g. Vähän alle 100 g ne tumput sitten painoivat, nyt osaan taas arvioida langankulutusta.
Pipa -tamperelaisittain- on kudottu Purosta. Valmiiden töiden koppa alkaa olla niin täynnä tekeleitä, että kohta kansi ei mahdu kiinni. Keskeneräisiäkin tekeleitä riittää eri sohvien nurkissa, vaihtelen töitäni aina fiilisten mukaan.
Onneksi tulee joulun aika, saa töitänsä maailmalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti