torstai 6. lokakuuta 2016

KOIRANPENTU STAILAA KOTIA

Blogit ja lehdet ovat pullollaan mitä aistikkaimpia koteja ja idearikkaita sisustusratkaisuja.
Itse olen pelkistetyn ja yksinkertaisen tyylisuunnan kannattaja nykyään. Oli tosin vaihe, joskus 80-luvun alkuvuosina jolloin tunsin viehtymystä tsehovilaiseen ilmapiiriin = raskaita huonekaluja, tummia ruusuverhoja, oviverhoja, kirjoja jne. Sen tyylin omaksuja pitää sielussaan "ihanaa joutilasta raukeutta". Sellaisessa olotilassa tunsin minäkin olevani sellaisina hetkinä kun kaikki neljä poikaa oli saatu yöpuulle, koti laitettu jonkinlaiseen järjestykseen eikä aamuseitsemältä odottanut työvuoron alku.
Vuodet muuttivat minunkin sieluani arkisemmaksi ja raukeus häipyi.
Kodin perusolemus on pysynyt kutakuinkin muuttumattomana, samoja 70-luvun huonekalujakin on vielä käytössä.
Koti on ollut aikuisten asuttama pian 20 vuotta, tosin koirien -Berryn ja Hymyn- pentuaikoina oli sisustuksellista säpinää hetken aikaa, ja nyt ollaan taas muutosten ajassa.

"Asetelma siniselle matolle. Huom. tennissukka, jonka sisälle on pyöritetty retkipatjan pala, toimii Emännän apukätenä kun alkaisin mielelläni reiítyshommiin naskalihampaillani."


"Masairouva on tyylikkäämpi pötköllään."


"Erivärinen mattokimara tuo vaihtelua arkeen. Tämä on valitettavasti tilapäinen syyskauden ratkaisu. Päivän uutiset on hyvä olla heti saatavilla. Luetut sanomat voi piilottaa tyylikkäästi kostukkeeksi matonkulman alle."


Jymy on ollut maltillinen koiranpentu -vielä. Menneisyyteen on heivattu Ikean jalkalamppu ja herra Kukkaron tietokoneen hiiri, niissä oli talon maistuvimmat johdot.

Vaaravyöhykkeessä olevat keinutuolin jalat ja muutamat piirongin nupit on maustettu sitruunanmehulla. Omat säärenikin on pyyhkäisty sitruunanpuolikkaalla.

"Happamia ovat"- tuumasi pikkuprinssi kun kerran maistoi.

4 kommenttia:

  1. Eikös sisustaminen nimenomaan ole sisätilojen saattamista uuteen uskoon? Sisustajat metsästävät uusia suuntauksista aistit valppaina. Teillä homma hoituu ilman, että tarvitsee lähteä kiertämään navettapuoteja uusia trendejä metsästämässä. Olette yhdessä onnistuneet luomaan kodikkaan rosoisen sisustuksen, joka miellyttää minun silmääni. Kiitos, kun sain kurkata kotiinne. Hyvää yötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ikäihmiset emme aina uusia tuulia hoksaa, onneksi tuo nuori polvi tuo uusia tuulahduksia! Öitä!

      Poista
  2. Aikansa kutankin, tuo pentuvaihe on kuitenkin niin pian ohi ja sitten sitä haikailee, kun koira on kohta aikuisen kokoinen.

    VastaaPoista