NUIJAN VAIHTO JA HYMYJÄ MENNEILTÄ VUOSILTA

Olen sellainen ihminen, joka en  koskaan, tai ainakin hyvin harvoin,  hymyile leveästi tai naura ääneen. Sopivassa tilanteessa kyllä saatan tirskahtaa ja naurahtaa, mutta vatsanväänteitä en nauramalla ole hankkinut. Entinen työkaveri nauroi minun "nauramistani"  kun yhteisen hilpeän hetken kohdatessani hytkyin hiljaa kun toiset hohottivat iloaan ääneen. Joku naurukurssi menneisyydessä on minut saanut oikein ääninauramaan.
Miksi nyt tällainen postaus?
Viikolla oli yhteisöni pikkujoulu,  siellä pidettiin  nykyaikainen pikalääkärin vastaanotto, laulettiin niitä joululauluja jotka olemme oppineet pitkästi yli puoli vuosisataa sitten kansakoulun laulutunnilla, syötiin ja juotiin hyvin.

Yhdistyksessämme toimii aktiivisesti Luovan Toiminnan ryhmä.

Esityksensä lopuksi se sai niin raikuvat ablodit, että yleisö sai kiitokseksi kolmenkertaiset kumarrukset.

 Perinteen mukaan siellä juhlatunnelmissa oli oiva tilaisuus vahdinvaihtoon. Väistyvä puheenjohtaja piti siirtymäpuheenvuoronsa ja kasvavan kauhun vallassa odotin omaa vuoroani mikrofonin ääreen.
Olin kirjoittanut ja harjoitellut puhettani jopa ääninauhurin ja sekunttikellon avulla. Olin kysynyt ohjeita puheenpidolle ja sain neuvon: "Kirjoita puhe ja unohda se kotiin!" Puheelle tuli mittaa viisi ja puoli minuuttia. Näin se alkoi:
 "Hyvät ystävät, hyvä pikkujouluväki!
 Olen pitänyt ensimmäisen puheeni 70 vuotta sitten. Amerikkaan 20-luvulla lähtenyt äidinäitini            Mami tuli ensimmäiselle käynnilleen Suomeen joulukuussa 1949. Mami puhui enää hoono soomi   ja puhe oli enimmäkseen fingelskaa, joka tarttui minun lapsenkorvaani. Kun Mami oli palannut Kanadaan, aloin harrastaa kielilläpuhumista. Kiipesin keittiön puulaatikon päälle ja päivästä päivään posotin fingelskaa nuoremmille sisaruksilleni.
Toivottavasti tänään puheeni on muuta kuin fingelskaa.
Toisen mieleeni jääneen puheeni olen pitänyt kun kansakoulusta siirryttiin jatko-opintoihin. Minulle oli annettu tehtäväksi kirjoittaa ja pitää jäähyväispuhe entiselle koulullemme. Astuin puhujapönttöön, kohotin toisen käteni laajassa kaaressa ja puheeni alkoi:" Oi, Sinä mahtava Kalevan koulu..."
Toivottavasti tänään en esiinny yhtä mahtipontisena.
jne jne"

Viiteen minuuttiin mahtui myös lyhyt esittely itsestäni ja tulevan hallituksen jäsenten esittely ja tehtävät.
Polvet pikkuisen tärisivät, mutta en sitten kuitenkaan jännittänyt.

Samaan aikaan puoliso -herra Kukkaro nappaili kuvia ja kun niitä selailin kamerasta löysin kuvista oudon ja harvinaisen kuvan: minä hymyilen leveästi!!!

 Näin olen hymyillyt 1950. Kaulassani on Amerikan Mamin käynnillään minulle antama guttaperkkakaulakoru.

Tällainen oli hymyni yksivuotiaana 1947

Meidän toinen berninpaimenkoira oli nimeltään Hymy.

Ja tämä kolmas bernimme on Jymy, että suu pysyy sopivasti supussa kun nimeä mainitsee.

Hyvää jouluajan odotusta!

HYMYN TARINA 1.

Perheen pojat olivat perustaneet omat elämänsä lapsuudenkodin ulkopuolelle ja viimeinenkin, Neljäs Poika perusti perheen.
Vilkaselämäinen peruskoti alkoi tuntua tyhjältä. Eräänä päivänä 1999 Puoliso-herra Kukkaro lausui ääneen: "Olis kiva jos olis koira." Minuakin ajatus kiehtoi.
Kirjastosta toin pinon koirakirjoja selattavaksi ja jo ensimmäisen kirjan b:n kohdalla Puolison sydän sykähti: "Bernin paimenkoira, se otetaan."
Sattumalta tämän oivalluksen jälkeen näin pienen ilmoituksen Aamulehdessä: " Myydään  4,5 kk:n ikäinen berninpaimenkoira." Soitto kenneliin ja jo seuraavana päivänä käytiin katsomassa.  Koiran emä oli menehtynyt synnytyksessä ja niin tämä orpo tyttöpentu tuli meille. Hinta oli edullinen, toisen jalan valkoinen sukka oli liian pitkä.
Puoliso nimesi koiran Berryksi. Berryn aikana syntyi poikien perheisiin seitsemän paimennettavaa, Jaakkokin oli vielä pieni.
Seitsemän ja puoli vuotta Berry sai olla perheessämme kaikkien ilona, kunnes toiseen etujalkaan pesiytynyt syöpäkasvain vei voimat muutamassa kuukaudessa.
Elokuussa 2006 Berry saatettiin toisille laitumille.

Berryn uurnaa hakiessa kyselin eläinlääkärin mielipidettä uuden koiran hankinnasta. Kuntomme oli hyvä vaikka olimme jo täyttäneet 60, eli uuden koiran hankintaa piti harkita vakavasti. Olin jäänyt jo eläkkeelle, Puoliso teki vielä vuorotyötä ja olin paljon yksin iltaisin ja viikonloppuisin kotona.
Taas kävi sattuma: Kolmas poika oli työpaikkansa kotisivuilla nähnyt ilmoituksen 30.7 2006 syntyneistä ja myytävistä berninpennuista.
Soitto kasvattajalle ja päästiinkin pian esittäytymään. Muutaman päivän kuluttua saatiin tieto, että meidät oli hyväksytty uuden pennun perheeksi.
                            Päiväniemen Boogie-Woogie 6.narttu, päivän ikäinen pikku murmeli.

Puoliso halusi pennun, jolla olisi paljon valkoista hännänpäässä. Minä halusin tyttöpennun ja Boogie-Woogie meille valittiin.
Muutaman kerran käytiin tutustumassa valittuumme ja joskus kävi niinkin, että tuli syliteltyä väärää pentua omanamme. Mutta haittasiko se?  Ei, yhtä suloisia kaikki olivat.

Syyskuun 22. pnä haimme pennun kotiimme ja ankaran pohdinnan jälkeen nimesin pennun Hymyksi.

                                                       "Ai tääkö on nyt mun uus koti?"

                                              "No ainakin on iso piha missä temmeltää"

                                                 "Nää on mun uusia kavereita."

                                                    "Jaa,sain näköjään paimennettaviakin."

"Vähän pelottaa, mihin tästä oikein pitäsi mennä? Ja kun noi puhelinlangatkin niin tuossa ylhäällä heiluu..."

                            "Sain olla mukana kun Berryn tuhkat haudattiin omalle pihalle koivun alle."

HYMYLLÄ OLI VIERAITA, NÄKI VIRPOJIA JA TUTUSTUI KISSAAN.

Ensimmäinen Poika oli viikonloppukylässä tyttärensä E.Meri. E:n (3/4 tytär) ja E.Merin poikaystävän kanssa.
Nyt oli taas Kuplan aika siirtyä kesäisemmille maille, eli kehä kolmosen toiselle puolelle.

E.Merillä oli kova suru Hymyn voinnista ja kun tuli tilaisuus niin pääsi isänsä mukana Hymyä tervehtimään.

Hymy sai paljon rapsutuksia ja lenkitystä tuttuun kääntöpaikkaan koivulle nuorten kanssa.

Tänään tein Hymyn kanssa lenkin, tarkoituksena mennä koivulle, mutta jo puolimatkassa halusi kääntyä kotiin takaisin.

Ojanpohjalta ei olisi halunnut tulla pois.

Kotitiellä tavattiin virpojia.

Ja roskakatoksella ystävällinen kissa.

Toisiakin virpojia palkittiin.

Huomenna on Hymyllä taas aika Reviiriin ja kuvattavaksi, katsotaan onko antibiootti/kipulääke auttanut jalan vaivaan. Kävely sujuu nyt lähes normaalisti lyhyillä lenkeillä. Aristusta jalassa ei tunnu.

Mutta se epäily -luusyöpä- se tekee isännän ja emännän mielen raskaaksi. 

Sydän heittää ylimääräisiä pompsahduksia koiran  tulevaisuutta ajatellessa.

RÖNTGENKUVAN KERTOMAA

Maanantaina käytiin taas Reviirissä. Edellinen käynti oli joulukuussa 2013.

Hymyn kävely oli  hiukan vaivalloista pari päivää oikean takajalan arkuuden takia.

Lauantaina Puoliso -Herra Kukkaro- tapansa mukaan tutki koiraa mistä arkuus ja kipu mahtaa  johtua.
Parkaisu johti oikeille jäljille ja kipupaikka paikantui löysään jänteeseen. Yhdessä sitä tutkittiin ja joukolla ihmeteltiin :"On se erilainen kuin toinen." Epäiltiin jänteen menneen poikki. Kummemmin koira ei sitä enää aristanut, kävely oli enemmän kolmen raajan varassa. Päätettiin odottaa viikonlopun yli ja heti maanantaiaamuna ajanvaraus eläinlääkäriin.

Sunnuntai levättiin ja harjattiin koira.

Hymy huomasi isännän ja emännän huolestumisen ja vahti syvällä katseella kasvojamme. Katseen kohtaaminen aiheutti minulle ylimääräisiä sydämensykkeitä.

Suuri huoli meillä olikin, olihan edellinen bernimme Berry sairastunut jalan kasvaimeen ja menehtyi nopeasti, 7,5 vuotiaana. Samoja oireita nytkin olimme huomaavinamme, Hymy on nyt melkein 9v

Heti aamulla soitin Reviiriin ja päästiin kuvauksiin iltapäivällä.

Röntgenkuvia meille selvittäessä eläinlääkäri näytti tiettyjä kohtia sääriluussa:
"Tässä on pientä hiusmurtumaa ja harsumaista liikakasvua luun reunalla."

Sitähän se tiesi: mahdollinen luusyöpä tai luutulehdus.
Vahvat antibiootit viikoksi, tulehduskipulääkitys ja tarvittava kipulääke.

Kysymyksiä ei tahtonut löytyä, sairaus oli meille tuntematon. Ymmärrys siitä, että diagnoosi on erittäin vakava, omaksuttiin.

Viikko lääkitään, uusi käynti ensi maanantaina.
Ruoka ei koiralle maistu, olen syöttänyt nappulat kädestä ja lääkkeet lihapullan sisällä. Juotavaksi Hymy kelpuuttaa vai jääpalat ja lumen.
Sohvalle kiipeäminenkään Puolison viereen ei onnistu enää, täytyy vähän auttaa.

Eilen ja tänään on tehty tavalliset lenkit ihan koivulle asti eikä jalka ole Hymyä kipeästi vaivannut. Tulehduskipulääke ja antibiootti helpottavat oloa.

Takapihalla hankikannolla oli "vapaa kävely". Nyt mennään Hymyn ehdoilla.

VAUHDIKAS AAMULENKKI

Koirani Hymyn kanssa teen yleensä kävelylenkin läheisellä tiellä aamupäivisin 11-12 välillä. Koira nimittäin vetää aamupäiväunet noin yhteentoista. Paikallistie on ollut viimepäivinä peilijäällä, eikä minua ole saatu sille kaatuilemaan. Lenkitän näillä liukkailla koiraa ja itseäni takapihan umpihangessa. Tekee hyvää harppoa haaroihin ulottuvassa lumisohjossa. Meille molemmille, koiralle ja minulle.
Eräällä reissulla pellonlaidalla kävi pieni kömmähdys: upposin haaroja myöten tiukkaan lumeen enkä ollut päästä siitä pinteestä pois. Olin päästänyt koiran vapaaksi flexinsä kanssa ja sehän tietenkin tarttui puskaan kiinni ja koira jäi kiipeliin. Lemmikkikään ei minua jaksanut hangesta vetää. Olin jo tarttua puhelimeen soittaakseni Puolisoa pelastushommiin, mutta konttaamalla siitä pulasta selvisin. Meinasi mummo hukkua lumeen. Tuli ihan tuskainen olo.

Koirallani on hauskoja piintyneitä tapoja: lauantai on lepopäivä, eikä koira pyydä lenkille.  Pakolliset tarvelenkit käydään pikaisesti.

Tänään tehtiin pidempi lenkki räntäsateessa.

Kylätiellä ei taaskaan ollut yhtään vastaantulijaa.

Tämä lenkki oli Hymylle yhtä voimistelutuntia, jumppaliikkeitä tuli tehtyä muutamia kymmeniä kertoja.

Muutamaan päivään kun ei olla lenkkeilty, oli Hymyllä  niin kiire  posteja lukemaan että minunkin piti askeltaa tuplavauhtia, että olisin koiran perässä pysynyt. 

Hyvän hien se myssyn alle nosti.

NENÄNVARTTAKATSELUA VÄLTTÄÄKSENI

-tein lumitöitä.

Aamulla pöydällä minua odotti kirje, suklaarasian kanteen kirjoitettu.

Puoliso oli lähtenyt työkavereiden kanssa tiedonanto/jakamistilaisuuteen Kiljavalle varhain aamulla.

Kirjeen ensimmäinen lause tuli todeksi kun katsoin ulos ikkunasta.

Toinen viesti olikin enemmän salakieltä minulle, yli 40-vuotta autoilleelle. Päätin ohittaa viestin.

Olin saanut vapaapäivän omille menoilleni. Oli tärkeä hankinta: ompelukoneen puolia. Sekä muutakin vapaata kiertelyä itse valitsemissani paikoissa. 

Tein kierroksen Palavakassa ja Eurokankaassa Lielahden suunnalla. Puolia ei löytynyt. Ompelumaailmassa Pispalassa niitä oli, mutta vääränlaisia. Saan loppuviikolla. Hyvä.

Ehjille puolille tuli tarvetta kun eilen korjasin Puolison lempiarkitakin (yli kymmenvuotiaan) vetoketjua. Sen paikalleesaamiseen tarvittiin monta vaihetta:

1.Puoliso:"Voiks tän vetoketjun korjata tai laittaa uuden, on tää vähän vaikee."

Minä: " Ei tää niin kamalan vaikee oo, eiköhän se onnistu, ratko se entinen pois ja mittaa minkäkokoinen ketju tarvitaan."

2. Puoliso ratkoi vetoketjun irti.

3. Kauppareissulla ohjeistin Puolisoa Eurokankaaseen itse ostamaan vetoketjua. (Minä puikahdin samalla Eurokankaan peränurkkaan palalaareja penkomaan.)

4. Puoliso ohjeisti minua vetoketjun ompelemisessa: "Tikkaa se ketju ensin langalla kiinni näin ja näin (viittomia) ja sitten vasta ompele koneella."

Oli hyvä, että sain ohjeita, vastahan olen ommellut vaatteita vähän yli 50 vuotta.

Ohjeistettu ompeleminen toimi ja vetoketju saatiin paikoilleen.

Puoliso oli ennen aamullista lähtöään ehtinyt vähän lapioida lunta auton takaa.

Kauppareissun jälkeen minullakin sattui olemaan ylimääräistä virtaa ja päätin tarttua kolaan ja vähän siirrellä utulunta sivummalle.

Viimetalvena en tehnyt yhdenyhtäkään kertaa lumitöitä. En paljon muinakaan talvina.

Naapureilla on lumilingot apuinaan, meillä ei, vain pari kolaa ja minun itselleni ostama lumentyönnin.

Koirakin pääsi lenkin jälkeen omiin lumitöihinsä. Paras leikki näyttää olevan kuononupotus pehmeään lumikasaan.

Tunnin sain kulumaan lumitöissä, kaupunkihepeneissä, ei haitannut tahtia.

Nyt ei tarvitse odottaa Puolison nenänvarsikatsetta tekemättömistä töistä.

Kivaahan se oli kun ei sattunut mitään kremppaakaan olemaan.

"RAKASTETTAVAN OMALAATUINEN"

-sanottiin eilisessä Phil Spector, syytön vai syyllinen- elokuvassa. Katsoin sen Al Pacinon ja Helen Millerin, ovat eräitä lempinäyttelijöistäni- ansioista. Al Pacinon maneerit, pienet ilmeet, kielellinen raaka ilmaisu ovat iskeneet minuun monissa elokuvissa, ei vähiten "Naisen tuoksussa". Helen Millerìn eilinen roolityö oli poikkeava, harvoin päänäyttelijä tekee sen arkisesti ilmaistuna räkätautisena ja nenäliinat koko ajan käsillä. Sopi tähän kokonaisuuteen.

Rakastettavan omalaatuinen on myös koirani Hymy näin Uuden Vuoden aattoiltana. Ulkona jo hiukan paukutellaan ja koirahan on aivan "rikki". Taas on minun sääret kuolasta märkänä ja varpaat tallottuina. 

Koiran paukkupelkojen vuoksi emme ole voineet mennä kylille Uuden vuoden vastaanotoillekaan viime vuosina. Vaikka koiraa ei taputtelemalla tukisikaan ahdistuksessaan, on se ainakin minulle kova paikka seurata kivan kumppanin hätää. Nyt vain ollaan ja jokaisesa huoneessa on joku toosa auki, jospa vaikka Korisevan laulanta vähän ehkäisisi ulkoääniä.

Puolison (ja Hymyn) kanssa vietetään aikuisten iltaa. Nakkeja keitellään ja juustotarjotinta lisukkeena erilaiset hedelmät,   taatelit, suolakeksit ja piparit  nautiskellaan. Jouluruoista on vieläkin ähky olo, mitään herkkuja ei tee enää mieli. Eilen Puoliso avasi suklaarasian, tarjosi minulle omaa kerrosta, sain sanotuksi  "ei kiitos, ei maistu." Hämmästyttävää!

"Sata päivää jne"-tavoitettakin yritämme toteuttaa.

Kulunut vuosi on ollut tavallaan henkisesti raskas, se on itselle todettava. Ystävä- ja tuttavapiiri on pienentynyt pysyvästi, hautakynttilöitä saa sytytella vuosi vuodelta enemmän. 

Lähipiirin kuolinpesiä on selvitetty ja loppuunsaatettu. Viimeiset tilitykset sain tehdyksi tällä viikolla.

  Ongelmitta sekään ei sujunut: kaksi kertaa lähetin rahalähetyksen lopetustililtä ja kaksi kertaa se palautui takaisin. Pankki on toisella paikkakunnalla, selvittäminen vie taas puoli päivää. 

Jakokirjat on vielä tehtävä maistraatteja varten. Ja haettava allekirjoitukset lakimieheltä. Maksu niistä on jo otettu.

Onneksi muut perunkirjoitukset jakoineen ovat sujuneet jouheasti.

Lastenlapset ovat muuttuneet lapsista nuoriksi, osa jo teineiksi. Mummolaviikonloput ova harventuneet, nyt oli joululomailemassa kolme nuorta. Osalle tuli hauska Uusi Vuosi; ovat enonsa hääjuhlaa viettämässä suvun kesken.

Yksi pojanpoika aloittaa rippikoulun talvella, siitä alkaakin jokavuotinen "lastenjuhla"-kierros: rippijuhlia viitenä peräkkäisen vuotena, valmistujaisiakin siihen mahtuu, sitten on  parin vuoden väli seuraavaan ja taas pari vuotta seuraaviin.

Terveysrintamalla on ollut seesteitä: lääkärissä kävin vain vuositarkastuksessa tammikuussa. Kaikki Ok.

Loppuvuodesta oli mammografia, normaali kunnallinen. Yksi parin päivän nuha iski keväällä ja viikon verran podin keväistä fibromyalgiaa. 

Kuntoilu on ollut vähäistä- hyvin vähäistä. 

Koiran kanssa on vain ulkoiltu -joka päivä.

PS. Hymy on linnoittautunut saunan lauteiden alle.

KIITOS LUKIJOILLENI KULUNEESTA VUODESTA 

JA

ONNENTÄYTEISTÄ UUTTA VUOTTA

MUTKAISTA TIETÄ NÄKYMÄTTÖMIIN

Pari kävelemätöntä päivää oli takana, tänään oli lähdettävä kunnon lenkille koiran kanssa. Taivas oli pilvetön, ilma tuuleton ja lämpöasteitakin kuusi.
Hymy päätti, että lenkki tehdään vasempaan suuntaan, siis keskustaan päin. Isomman risteyksen jälkeen aurinkoinen tie näytti niin houkuttelevalta, että päätimme jatkaa matkaa uimarannalle asti.

Kyläyhdistyksen rantasaunan kohdalla oli joutsenperhe kolmine perillisineen uiskentelemassa.

Katselimme niitä tovin mäen päältä. 

Hymyllä oli kiire eteenpäin, venerannassa päästinkin sen vapaaksi.

Rantavedessä kahlailu riittää Hymylle, uimaan se ei mene.

Minulle riitti silmänruokaa vastarannan katselusta.

Minä ja varjo vain.

Taas tapasimme kylätiellä vanhemman herran moppensa kanssa. Tämä oli uusi tuttavuus, edellisen vanhemman herran ja koiriemme kohtaaminen viime viikolla päättyi pikkumopen rähinään, nyt olin viisaampi enkä käynyt sananvaihtoon vieraan vanhemman herran enkä koiransa kanssa. 

Vaikka mieli teki.

KUKKAKAALIKORVAINEN HYMY

Alkukesällä istahdimme -Puoliso ja minä itse- puutarhatöiden lomassa lasten keinuihin trampoliinin vieressä.
Koirastamme Hymystä se oli taas niin outoa, että sen piti tulla nuohoamaan kummankin keinujan viereen ja tarkistamaan ovatko nuo kumppanit aivan tolkuissaan. Olimmehan me.
Puoliso Hymyä taas tapansa mukaan silitteli ja paijasi ja sattui koskemaaan toiseen korvalehteen. Koiran korvalehti oli kuin geelipallo. Mitään vammaa tai pistosjälkeä ei näkynyt eikä koirakaan sitä aristellut.
Minä siitä googlaamaan ja löydökseni oli "koiran verikorva". Hätää se ei aiheuttanut, googlen mukaan. Pitkin kesää korvalehden tilaa seurailtiin, lääkärikäynnille ei ollut tarvetta.
Nyt se alkoi kiusata minua, koiran emäntää, ja tilasin lääkäriajan tarkistusta varten.
Se taas aiheutti ylimääräistä tohinaa: koirasta piti harjata takiaisensiemenet pois, ja kesäinen villa ennen kokovartalopesua.Kesävillaa tuli taas ämpärillinen.

"Ei kai kylpyyn, en ala!"

Ennen pesua siivottiin taas pitkät takahelmat siistimmiksi, samoin säärikarvoja vähän ohennettiin.

Kynnenleikkuu jätettiin tuonnemmaksi.

Nyt on taas puhdas koira. 

Peltokeikat saavat odottaa lumipeitettä, sitten taas päästään hömpöttämään pellolle. Niin koira kuin emäntäkin.

Eläinlääkäri tutki Hymyn korvat, suun ja imusolmukkeet, kuunteli sydämen ja keuhkojen tilan ja antoi tarvittavat rokotteet. Painokin otettiin; vähän alle 40 kiloa, hyvä paino isolle koiralle.

Verikorva oli jo päässyt rustottumaan, eli tilaksi eläinlääkäri sanoi kukkakaalikorvan tai painijankorvan. Mitä sitten tarkoittavatkin.

Toimenpiteitä ei tarvinnut tehdä. Hyvä niin.

Yhtään punkkia ei tänä kesänä löydetty Hymystä, vaikka ojanpohjilla ahkerasti lenkkeilläänkin.

Kotona Hymy sai palkaksi maukkaan possunkorvan ja vähän pullaa...

"MINÄ SULLE HYMYN NÄYTÄN..."

Ostettiin Hymylle uusi flexi, entinen olikin jo yli viisi vuotta vanha ja rapistunut. Koirani on erittäin tapoihinsa kangistunut, herää aamupäiväuniltaan ennen yhtätoista ja sen jälkeen on meidän yhteisen lenkkeilyn aika.
Omille menoille päästään vasta sen jälkeen. Joskus on aikaisempia kiireitä, kuten tänäänkin. Piti käydä paikallisessa pankissa asioilla aamutuimaan joten Hymyn lenkitys sai odottaa.
Kotiin palatessa olohuoneen lattialla oli epämääräisen näköinen rytty -luulin sitä oksennuskasaksi. Olikin leipäpussi tyhjäksi revitty ja leivät syöty. Oli koira nolona. Oma syyni kun en ollut siivonnut herkkuja piiloon.
Näillä isommilla koirilla kun on taipumus kurkkia pöydille herkkujen toivossa ja nehän nautitaan jos tarjolla on -eikä emännyyskään ole vahtimassa.
Koiralleni kelpaa herkkujen lisäksi myös työrukkaset -vieläkin. Pentuaikaan lapsilta hävisi sukat ja pikkukalsarit. Niitä löytyy pitkinä pötkylöinä vieläkin metsiköstä. Eräänä pääsiäisenä Hymy oli syönyt koristemunatkin. Näytti vähän hassulta kun koiran peräpäästä tipahteli munia.
Puoliso meni halonhakkuuseen takapihalle ja ohjeisti lähtiessään Hymyä: " Me pyytään Tota, Se lähtee viämään sua lenkille uurella leksillä, me ny." Siis minä olen Toi tai Se. Kyllä Anneliakin on koiralle opetettu, mutta huonolla menestyksellä.
Lenkille lähdettiin neljän aikaan. Aivan omituinen aika koiralle. Jo lähtiessä oli jonkinlaista jumpittelua, piti hypätä pellonreunalle ja palata välillä takaisin ja vahtia eikö  Isäntä tule mukaan.
Hymyllä on jumppapaikat aina samoilla paikoilla- toinen on hevostallin tienpäässä ja toinen ison männyn juurella. Ja tietyssä kohdassa pitää uittaa tassuja ojanpohjalla.
Kävelytiellä piti hyppiä ojaan tuon tuostakin ja kääntymispaikassa tuli jämähdys.
Tutulla pellolla on tehty "heinämunia", näkymä oli Hymyn mielestä tutunomainen. Aiemmin Hymy on saanut juosta niiden joukossa vapaana. Nyt ei. Siksi koira jumittui paikalleen eikä hievahtanut mihinkään suuntaan. En voinut päästää koiraa vapaaksi, viereisellä laitumella oli hevoslauma ja siellä pari pientä varsaa. Yksivuotiaana Hymy perimäänsä noudattaen (oli päässyt karkuun) juoksi laitumelle ja ajoi kolme hevosta yhteen nurkkaan minun luokseni. Siinä Hymy niitä sitten aikansa paimensi, välillä makoillen. Kyllästyttyään tuli luokseni ja silloin kävikin vahinko: sähköaita nappasi hännänpäähän ja Hymy ulvaisi.
Sen jälkeen ei hevosten paimentaminen valkoisen nauha-aidan takaa ole koiraa kiinnostanut.

Eli tämän päivän opetus: kuljeta koiraasi aina samaan aikaan, vältät turhat kiukuttelut. 

PIRKAN PYÖRÄILIJÖITÄ JA AAMULENKKEILYÄ

Lähdin koiralenkille aamupäivällä ja muistin vasta matkalla, että Pirkan pyöräilijät taitavat ajaa taas tästä meidän ohi. Toiset pyöräilijät menevät autotiellä, osa pyörätiellä, siinä missä mekin Hymyn kanssa.

Tässä menee pieni ryhmä maantietä pitkin. Isommassa ryppäässä olikin useampi kymmenen pyöräilijää.

Poden lievää ankarampaa niskajäykkyyttä tällä hetkellä ja oli hiukan tuskallista käännellä päätä että havaitsi takaa kovaa vauhtia kirivät ajajat. Hymyäkin piti pitää aisoissa ryhmän ohittaessa pyörätiellä meidät.

Hymyä selvästi kiinnosti tapahtuma, onneksi ei paimennusvietti vallannut mieltä.

Hymyn ollessa pentu pääsi hihna irtoamaan juurikin tuossa kuvan paikassa. Maantietä pitkin meni bussi ja Hymyhän säntäsi sitä paimentamaan. Hymy juoksi pitkän tovin bussin perässä mutta kiinni ei sitä saanut. 

Minulla oli kova hätä kuinka tuossa voisi käydä. Onneksi ei muita autoja maantiellä ollut ja sain Hymyn hihnasta kiinni ja vierelleni. Enää ei turha paimentaminen Hymyä kiinnosta. 

Kotimaisemaa maantieltä kotitielle. Oma koti on sopivasti puiden takana, pihalta näemme maantielle asti.

Sudenkorentojakin jo liiteli pellon laidalla ja perhosia.

Kuvat on otettu DORO- mummokännykällä kokeilumielessä. 

                                                                    Heleää helluntaita!

OLEN NYT REVIIRITIETOINEN

Berninpaimenkoirani Hymy-Boogie-Voogie on loukkaantunut. Vasenta etujalkaansa ei astu maahan. Perjantai-iltana tuli kaksi poikaa perheineen viikonlopunviettoon ja Hymy tietenkin kirmaisi ulos tervehtimään. tuttuja vieraita. Piha oli kuin pullon pinta ja siihenhän se Hymy lankesi. Kova parkaisu ja ontuen sisälle. Tunnustellen ei poikkimenneitä luita havaittu ja koiran annettiin levätä rauhassa kun ei tilanne kovin dramaattinenkaan ollut.Viikonlopun aikana ei olo helpottunut ja tänä aamuna soitto omalle eläinlääkärille. Ei vapaita aikoja, ehdotus toiselle lääkärille. Ajan saimme iltapäiväksi Reviiriin. Siellä kuvattiin molemmet yläraajat ja tuloksena oli pieni irtopala olkanivelen alueella ja yhdeksi diagnoosiksi tuli nivelhiiri. Revähdyksen seurauksena ilmeisesti irtopala on joutunut sellaiseen asentoon, että aiheuttaa kipua. Se voi korjaantua itsekseenkin levon jälkeen.

Ihan pikkuista vaille ollaan vaipumassa unten maille.

Nyt se uni tuli.

Pari tuntia reissu kesti, saatiin hoito-ohjeet ja lääkkeet. Jos ei Hymyn askellus parane lähiaikoina, pitänee tehdä tähystysoperaatio irtomurusen poistamiseksi. Toivottavasti ei sitä tarvita.

Vielä on vähän uninen olo.

Kotona koko Emmerdalen ajan harjasin furminaattorilla koirani takapäätä ja mahanalusta. Karvoja tuli ämpärillinen  -taas. Viime viikolla harjasin koiran ulkona ja pusikot ovat nyt hyvin hyvin karvaisia. Saa pikkulinnut pesätarpeita.

Olen ollut siinä uskossa, että Hymy painaa yli 50 kiloa. Nyt lääkärin puntari näytti Hymyn painoksi 40,6 kiloa. Aika vähän noin isoksi koiraksi! Miniä kyllä ohjeisti fb:ssä minua hankkiutumaan eroon Hymyn rantapallomahasta dieetin avulla. Karvaa se vain on. Luulisin.

Koirallani ei ole ollut vakuutusta. Näiden 7,5 vuoden aikana sitä ei olla tarvittukaan, tämä olisi ollut ensimmäinen kerta. Bernin vakuutus on aika kallis tilastollisen sairastuvuuden vuoksi. Jos nyt joudutaan tähystysoperaatioon, tai leikkaukseen, sen hinta on  tonnin verran. Apua!

Isoksi koiraksi Hymy on ollut terve tapaus, ja hauska,sterilisaatioleikkaus on tehty parivuotiaana tiheiden juoksujen takia. 

Joku viikonloppuvieraista toi Hymylle saparopaloja ja niitä on annettu toipilaalle herkkuhetkiin.

AAMULENKILLÄ

Taas tuli tehtyä Hymyn kanssa aamulenkki. Lenkki oli melkein tarkka toisinto vuodentakaisesta. Ilma oli sumuisen syksyinen, maa vähän kurainen, pyörätiellä hevonpalleroita ja käytettyjä nestuukeja. Ja minulla ylläni viime syksynä tuunatut nahkahousut ja villaneule.

Viime syksynä Hymy nappasi hevonpallerot suuhunsa ja nenäliinat perään, mutta nyt olin varuillani ja pääsin tuon herkuttelun estämään. Siitä loukkaantuneena koira teki kiukkuisen loikan ojan syvimpään kohtaan ja vajosi sinne mahaansa myöten -haha-haa. Oli vähän nolon näköinen. Jatkoimme kuitenkin lenkkiämme. Kylän kaupan luona teimme tienylityksen uusille poluille. Nuuskittavaa riitti ja minulle katseltavaa. Oli pystytetty uusia taloja ja pieniä työkoneita oli useamman talon pihoissa kaivuuhommissa. Kylällemme tehdään kunnallista viemäriä ja se teettää töitä joka puolella. Oman pihan viemärikaivuu odottaa maan jäätymistä ettei koneet uppoa suohon. 

Koira oli pestävä lenkin jälkeen ja koko pesuhuonekin tuli siivottua. On se ison koiran peseminen toisinaan yhdenkinlaista sähläämistä vaikka vastusteluakaan ei olisi.

Tänään tulee 1.Poika pikkutyttären kanssa tuomaan vihreää kuplaansa talvisäilytykseen. P.Sylvi.S soitti juuri ja pyysi päästä viikonloppuvieraaksi , kohta soittanee velipoikansakin että pääseekö yöksi. R.Mikaele tänne jo eilen tulikin. Pappa vei kouluun aamulla.    R.Mikael oli jo kutsunut kaverinsakin meille. 

Niin että hulinaa taas riittää tässä huushollissa viikonlopun tietämissä.    

Heinäkuussa puuskahdin, että en enää ompeluhommiin halua ryhtyä. Ja työhuoneenikin purin toisiin tarkoituksiin. Hyvin olen pysynyt koneesta erossa tähän viikkoon asti. Puoliso ja 4.Poika veivät N.Kristianin äidilleen Kontiolahdelle viime sunnuntaina ja innostuin ompeluhommiin. Puoliso on tainnut mennä pituudeltaan kasaan, kun oloasun housut ovat käyneet liian pitkiksi. Otin koneen esillle ja korjasin ne sopiviksi. Samalla ommella surautin itselleni laatikossa lojuneista kankaanpaloista neljä puseroa. Tuli kivoja, näytän joskus.Pikkutytöille olen varannut kivaa kangasta ja odottelen inspiraatiota tehdäkseni mekot ja legginsit päiväkotivaatteiksi.Ottobren lehdessä on hyvät kaavat kunhan saan ne jäljennettyä.   

Nyt imuri laulamaan ja vieraita odottelemaan. 

Hyvää viikonloppua!                                                                                                                  

KOIRAN NIMI

25+ astetta jo aamupäivällä! Nyt tulee kesä.
Koirani Hymyn kanssa luettiin Aamulehteä. Siinä oli hauska juttu koirien nimistä.
"Koirat kertovat yhteiskunnan muutoksesta ja politiikasta enemmän kuin arvaammekaan. Niiden nimistä voi myös lukea, mitä koira omistajalleen merkitsee."
Hymy on meidän kolmas koira. Ensimmäinen oli hauska sekarotuinen Urkki. Se oli tottunut nimeensä jo ensimmäisessä kodissaan eikä meillä ollut sitä tarvetta muuttaa. Urkki tykkäsi lähteä maailmalle ja aikansa siellä kierreltyään palasi raapimaan ulko-ovea. Jäljet ovat siinä edelleen. Urkin jälkeen oli pitkä koirapaussi. Kissoja oli useita. Mustia, harmaita, valkoisia ja yksi punainen. Tämä punainen Rocky-Roope-pentu otettiin toisen koiramme Berryn kaveriksi.  Koiran halusi puoliso kun kaikki lapset olivat lähteneet kotoa pois. Piti olla jotakin siliteltävää. Koirakirjoista Puoliso katseli eri rotuja ja b:n kohdalla se jo napsahti: Bernin paimenkoira se olla pitää. Kuva oli tehnyt Puolisoon suuren vaikutuksen.
Samoihin aikoihin sattumalta silmiini sattui pikkuilmoitus: " Myydään Bernin paimenkoira, 4,5 kk". Katsomaan päästiin heti ja ostopäätös syntyi koiran katsoessa meitä anovasti.  Pennun emä oli kuollut synnytykseen, collie oli toiminut keinoemona. Hinnanalennusta tuli, kun toisen etujalan valkoinen "sukka" oli liian pitkä. Muuten kelpo yksilö. Kennelistä ostettiin. Koiramme syntymänimi oli Raya, isänä Harley Davidson. Puoliso halusi nimeksi Berry. Berry oli ilonamme 7,5 vuotta, etujalkaan pesiytynyt kasvain vei muutamssa kuukaudessa Berryltä voimat ja raskas päätös päästää koira tuskistaan piti tehdä.
Koti oli tyhjä ilman karvaista perheenjäsentä ja aloin katsella koirailmoituksia. 3.Poika oli työpaikkansa kautta nähnyt ilmoituksen bernipentueen myynnistä ja vihjaisi siitä minulle. Vähän tuota uuden pentukoiran hankintaa piti mielessä harkita, olinhan  täyttänyt 60-v. Toisaalta olin jo eläkkeellä joten päivät pitkät saatoin olla koiran seurana. Ja se minun. Puoliso teki vielä silloin vuorotyötä ja illat yksin kotona eivät oikein tuntuneet mukavilta.
Tuumasta toimeen ja uutta berniä tapaamaan. Pentueeseen oli syntynyt yhdeksän pentua, oli äiti-Jazzin toinen pentue. Kaikilla pennuilla oli musiikkiin liittyvät nimet, meidän koira oli Boogie-Woogie.
Mietimme pitkään uutta arkinimeä tulokkaallemme ja iloisen ilmeensä ja olemuksensa mukaan nimitimme koiramme Hymyksi. Kesällä Hymykin täyttää 7 v. Bernit kun kuuluvat jättirotuihin on elinikäkin tavallista lyhyempi. Berneillä se on keskimäärin tuon 7,5 vuotta. Kasvainsairaudet ovat pääsyy lyhyeen elämään. Meidän Hymy on ollut terve koira, sterilisaatio tehtiin vaikeiden juoksuaikaongelmien takia.

Puutarhakeinussa istumme aina sylikkäin

Pikkulenkin jälkeen kotitienhaarassa ihailemme maisemaa, joskus useita minuutteja.

Sohvalla makailu ei ole oikein sallittua, mutta joskus tulee katsottua sormien välistä.
Eli mitähän politiikkaa tuo Hymy meistä kertoo?