perjantai 30. syyskuuta 2016

JYMY; TÄSSÄ SE ON EESTÄ -



                                                        Ja tässä se on takaa.


                                                           Tässä se istuu,


                                                   ja tässä se makaa:


                Jymy- yhdeksän viikkoa, 9,1 kiloa, leuat täynnä naskaleita, pörröturkki pehmoinen, 
                 katse täynnä tunnetta.
                Kaksi viikkoa on yhteiseloa takana ja montako edessä...

Bernin paimenkoira on alkuperäiseltä historialtaan alppikylien maatalojen työkoira, päätehtävänä pihojen vartiointi tai kuljettaa vetokärryillä vuohenmaitoa ja kutunjuustoja kylien toreille. Toinen työlaji oli olla vuohipaimenten apuna keräämässä ja pitämässä laumaa koossa. Varsinainen paimenkoira Bernin paimenkoira ei kuitenkaan ole, vaikka kotipiirissä oman laumansa haluaa pitää koossa ja "silmän alla".

Bernit ovat tulleet Suomeen vasta (tai jo) 1950 Sveitsistä. Rotu oli häviämässä ennen 1890 lukua kunnes joku rotuun mieltynyt sveitsiläinen kauppamies alkoi kehitellä jäljellejääneistä nykyisen oloisen rodun ja ensimmäinen rotuyhdistyskin on perustettu jo 1907. Bernin paimenkoiralla ja rottweilerilla on yhteistä perimää, vieläkin väritys on samanoloinen.
Rotuesittelyissä bernin ominaisuuksiksi aina mainitaan syvä kiintymys kotiväkeen, sen mekin olemme saaneet kokea. Sama tunne kehittyy kotiväkeenkin, ei millään haluaisi olla bernistään erossa montaakaan päivää.
Siitäkin on aina maininta, että berneillä on keskimääräinen elinikä n 7,5 vuotta, isokokoinen koira kun on. Sairaustilastotkin ovat aika ikävää luettavaa.
Edelliset bernit kulkivat kanssamme pitkään; Berry 7,5 vuotta ja Hymy melkein yhdeksän. Kummankin vei syöpäkasvain.

Nyt on  Jymyn kanssa nautittava täysillä niistä vuosista ja päivistä mitä eteen tulee.

Kun seurustelu puolison- herra Kukkaron kanssa alkoi 1960 luvun lopulla, kyselin nuorikkona tietenkin koirakiinnostusta.
"Minkä koiran ottaisit?"
"Rottweilerin!"
No nyt meillä on kolmas berni, eli rottweiler- taustaa kuitenkin. Näin ne ääneen lausutut haaveet pääsevät toteutumaan, tavalla tai toisella.

Nykyään Bernin paimenkoirat ovat seurakoiria, vaikka on niillä vieläkin kyky toimia erilaisissa palvelutehtävissä. Meillä ensimmäinen berni Berry oli luonnostaan pulkanvetäjä. Kesäisin Berry veti pikkutraktoria pikkukillit kyydissä.


Hymy oli enemmän diiva, jolle ei työnteko maistunut. Ei edes nahkahanskaa kantanut, vaikka lupakin oli. Hymy oli  lukutoukka joka lueskeli tarkkaan kaikki viestit ojien pohjilta.



Nyt tälle Jymylle on jo pariakin työpaikkaa kyselty ja melkein on työsopimukset laadittu.
Bernejä käytetään Haliberneinä erilaisissa hoitokodeissa ja tapahtumissa. Aikuisuuden kynnyksellä tehdään soveltuvuustestit ja jos Jymy ne läpäisee, pääsee palkkakuittiin kirjaamaan ison määrän rapsutuksia.

Työkalulaatikko on tällä kertaa tutustumiskohteena, laatikon järjestys ehkä kaipaa muutosta, tuumaa Jymy.


                           Viikolla käytiin tutustumassa kylän koirahotelliin -Haukkumäkeen.

                                 " Muistin jättää omat terveiseni hotellin permannolle."


              "Iltavilli laantuu kun vähän aikaa puren köyttä ja isännän vanhaa sandaalia. Emäntä ei         sitten millään anna pureskella kinttujaan, istuu kippurassa keinutuolissaan, etten ylettyisi."


Näin meidän aikuisten kesken: Jymy on osoittautunut kelpo koiraksi, yöt nukkuu itkemättä sänkyni alla. Ylimääräisten huoneitten ovet pidetään yöt suljettuina, vain Jymyn ruokahuoneen ovi on auki.
Luoksetulo on yhtä laukkaa, ja tulee heti kutsusta, taitaa tuntea nimensä. Siitä ei taida välittää vaikka vanhasta tottumuksesta kehutaan:" Hyvä tyttö, hyvä tyttö!"
Istu-käsky ei ole vielä iskostunut Jymylle, istuu kun haluaa ja kuinka haluaa.

Dramatiikkakin tässä koettiin: maa-ampiaisten pesä oli polkumme varrella ja jompikumpi Jymy tai minä astuimme pesän päälle. Tietenkin sieltä maan uumenista hyökättiin meidän kimppuun sankoin joukoin. Onneksi sain heti Jymyn päästä ja paksusta turkista pois ainakin kymmenen ampiaista, eivät ehtineet pistää -ehkä. Koira itki ja ulisi pelosta, mutta rauhottui nopeasti eikä toisella lenkillä enää arastellut mennä samalle polulle. Itse kuitenkin vähän hätäännyin ja soitin eläinlääkärille mitä tehdä? Ei hätää kun pistojälkiä ei näkynyt.

Eilen  tehtiin tuttavuutta rankkasateen ja pimeän kanssa. Sadeliivikään ei Jymyä haitannut.

Hyvä koira Jymystä taitaa kehittyä, ellei isäntäväki koiranalkua pilaa.

Pentujen leikkikoulu alkaa tulevalla viikolla.

Se on seuraava haaste- meille- minulle, rouva Myttyselle ja herra Kukkarolle.

Kuinkahan selvitään?

6 kommenttia:

  1. Kiva kun laitoit kuulumisianne. Mukavia kuvia, tykkäsin etenkin tuosta missä nukkuu tuolin alla sekä hauskasta ilmeestä, kun on pissannut koirahotellissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä käyntikortteja kyllä piisaa...kotipermannollekin!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, sitähän nuo pikkuiset karvapalleroiset ovat...

      Poista
  3. Jymy on ihana ja suloinen ja kaunis ja selvästi maailman viisain koira!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro, Sitähän se Jymy tietenkin on! Sellainen taitaa olla Inkeri-kissasikin. Meillä oli ihan samanvärinen Rocky-Roope-kissa ja Inkerin kuvia katsellessa tuli pienoinen ikävä Rockyä.

      Poista