perjantai 28. lokakuuta 2016

PÄÄMIEHEN ETU JA HENKILÖÖN LIITTYVÄT ASIAT

Olen toiminut käräjäoikeuden päätöksellä edunvalvojana vuodesta 2000. Kaksi kertaa on huomautettu tilinpäätösestä. Ensimmäisellä kerralla tuli kiitosmaininta selkeästä vuosikertomuksesta kuitteineen ja toisella kerralla lisäselvityspyyntö kuolinpesän osakkuuden loppuraportista.

Nyt tulikin sitten kunnolla selvitettävää ja uusiakin asioita oli nostettu selvitettäväksi.

Entisessä työssäni totuin siihen, että kaikesta asukkaan rahavirrasta pidetään tarkkaa kirjaa edunvalvojan tai virkaholhoojan silmäiltäväksi. Joku omainen osasi pyytää  todistuksen käynneistään ja matkakuluistaan verotusta varten. Kaikki omaisten käynnit kirjattiinkin aina asukkaan vuosiraporttiin.

Edunvalvonta on  ihan mystistä puuhaa, sen sisällöstä ei saa puhua eikä pukahtaa edes edunvalvottavan omaisille, luottopuuhaa kaikinpuolin. Selvähän se.
Edunvalvonta, silloin kun siinä on tapahtunut laiminlyöntejä tai vääryyksiä, on viimeaikoina puhuttanut ihan TV:n ajankohtaisohjelmissakin. Eikä syyttä. Monenlaisia valvojia sillekin saralle riittää. Ja toimintatapoja.

Kun ihminen ikääntyy, mieli tai ruumis haurastuu, toimintakyky hoitaa nykymaailmassa  elintärkeitä etujaan heikkenee, jopa tyrehtyy kokonaan, ollaan siinä pisteessä, että tarvitaan joku hoitamaan puolestamme asioitamme- taloudellisia etenkin. Edunvalvontatarve on lisääntynyt huimiin lukuihin. Se on jo oma liiketoiminnallinen maailmansa joka pyörittää ja hallitsee valtavia rahasummia ja muuta maallista omaisuutta. Eikä aina päämiehen edun mukaisesti. Siihen en nyt syvenny, se on niin masentavaa luettavaa, ne epätoivoisimmat tapaukset. Tutustukaa näihin vaikka keskustelupalstoilla jos kiinnostaa.

"Taloudellisia asioita hoitamaan määrätyllä edunvalvojalla ei ole kelpoisuutta ilman laajennettua määräystä hoitaa päämiehen henkilöön liittyviä asioita. Tarpeellisetkin kulut voidaan hyväksyä ainoastaan, jos ne on riittävissä määrin perusteltu sekä eritelty ja yksilöity." ???

Päämieheni on asunut eri hoitokodeissa vuodesta 1986. Kun Päämiehen kyky hoitaa taloudellisia asioitaan heikkeni, määrättiin minut lähiomaisena muiden lähipiiriläisten suostumuksella edunvalvojaksi ilman nyt esitettyjä erittelyjä.
Hoitokodit perustyönsä ohella ovat muuttuneet viimeaikoina tarkasti eriteltyjen asioiden viidakoksi. Aiemmin oli käytössä yksi lasku hoitokodilta, joka sisälsi kaiken toimintaan liittyvän ja toinen lasku oli palvelumaksu kaupungilta. Nyt palvelu/hoitokodeissa kirjataan jokainen osa-alue - vuokra, kalusteet, hygieniatarvikkeet, siivousvälineet, vuodevaatteet, lääkkeet, ruoka, jalka-, käsi-, parta-, hiukset, sauna, fysioterapia, hammashoito, erikoislääkärissäkäynnit, sairaalahoitoa vaativat käynnit, oman huoneen sisustaminen, pienet korjaukset,- jopa kattolamppujen vaihdot- virkistysmatkat+ saattaja, vaatehankinnat ym omille hintalapuilleen.
Edunvalvojalla riittää huolehtimista kun kuukauden aikana (ja jokainen lasku erääntyy eri päivänä) on maksettava jopa kymmenen eri laskua oman verkkopankin kautta, edunvalvottavahan ei omia verkkopankkitunnuksia saa. Selvitettävä on nykyään myös mistä kukin lasku aiheutuu.

"-päämiehen henkilöön liittyviä asioita.."

Päämieheni muisti ei aina toimi siten, että muistaisi, ettei ole enää ketterä kölvi, joka tuosta vain hädän yllättäessä kipaisee huussin puolelle. Eräänä keväisenä yönä huono astunta katkaisi nilkasta pari luuta ja siitä alkoi koko kesän ja syksynkin kestänyt kipsausten kierros. Ensimmäinen kerta ja muutama akuuttikäynti hoidettiin hoitokodin ja ambulanssin toimesta.
Kontrollikäynneille pyydettiin minun apuani. Melkein kymmenen reissua kaupunginsairaalaan tehtiinkin.Mielelläni sen tein, ja saatiin muistella mennyttä aikaa  ja lapsuutta.
Kontrollikäynneillä, kun jalkaa kuvattiin ja uutta kipsiä käärittiin, tarvittiin minun apua hoitopöydille nostamisessa, puolestapuhumissa ym. Päämies kun ei itse siihen pysty

Syksyn kynnyksellä Päämies halusi huoneeseensa kukkaiset verhot ja ostosretki tehtiin kaupungin toiselle laidalle. Samalla ostettiin huoneeseen muutakin silmäniloa Päämiehen toiveen mukaan.
Nyt tulikin pohdittavaksi maistraatin huomautuksen jälkeen ihan uusia asioita.
Kun edunvalvoja omalla ajallaan ilman korvausta ompelee ja ripustaa Päämiehen toivomat sisutukset ym. paikalleen,  mikä suhde silloin on kyseessä? Ollaanko läheisiä vai "virantoimituksessa"?
Vai pitäisikö toimia niin, että edunvalvoja-omainen katselee sivusta kun joku muu sen tekee ja maksaa laskun jonka hoitokodin remontti-tms. henkilö kirjoittaa?

Onko nyt niin, että tämäntyyppiset, kuten sosiaalisen verkoston ylläpito eivät kuulu edunvalvojan toimenkuvaan? Mie vaan kysyn?

Kun edunvalvottavalle järjestetään suvun tms piirissä, virkistys/lomailumahdollisuus, täytyisikö edunvalvojan siirtyä sivummalle ja edunvalvottava lakkaa silloin olemasta Päämies, vai? Holhoustoimen 44.2 §:n tulkinnan mukaan?
Kuka on hoitokodissa asuvasta vastuussa hoitokodin ulkopuolella?

Päämies muistaa maailman ennen vuotta 1985, oman pankkitilinsä numeron,  kysyä veikkauksensa tilaa, ja muistuttaa, että voitot menevät suoraan tilille.

"-onko Veikkauksen pelien pelaaminen päämiehen tahdonmukaista ja miten Veikkauksen pelien pelaaminen  palvelee päämiehen etua..."

Päämiehen 68 vuotta tunteneena voin vakuuttaa, että veikkaaminen/lottoaminen on Päämieheni tahdon ja edun mukaista. Muistuma menneestä- siitä ajasta, jolloin elämä maistui.

Nyt tuo Veikkauskin teki sellaisen tempun, että nettipelaajan tulee tunnistautua verkkopankkitunnuksillaan. Edunvalvottava ei verkkopankkitunnuksia saa, joten lottoa on pelattava myyntipisteessä. Mahdolliset voitot kuitenkin vielä veikkauskortilla saa suoraan tililleen.
Nyt maistraatti vaatii tästä aiemmin tiliotteelta selvinneistä nostoista erillisen selvityksen. Monimutkaiseksi menee.

Olen ollut tyytyväinen Maistraatin toimintaan vuositilien tarkistuksessa, se kun ainakin meidän tapauksessa on pitänyt tarkasti Päämiehen puolta ja antanut asiallisen palautteen.
Niin olen tehnyt minäkin. Tehnyt parhaani asioiden hoitamisessa.

No, parin yön sudentunteina valvoessani mielessäni laadin vastinetta ja  sainkin sen tänään ihan asiallisissa lausekkeissa selvitettyä ja määrääajassa postitettua.


Te edunvalvojakolleegat; kuinka teillä nämä asiat sujuvat maistraatin kanssa?





2 kommenttia:

  1. Voi, voi miten tarkkaa touhua tuo onkaan. Tietenkin, kun kyseessä on toisen rahat, niin tarkka pitää olla, mutta maalaisjärkikin pitäisi olla sallittua. Itsellä kokemusta ei ole, sisareni ja veljeni kun asuvat lähellä vanhempiani, niin hoitavat heidän asioitaan, ei vielä virallisesti edunvalvonnalla, vaan lähiomaisen muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi se on tarkkaa! Itse en haluaisi joutua muiden sisarusten hampaisiin jos tässä luottamustoimessani tekisin tahallisia virheitä. Sellaisiakin tuolta maailmalta kuuluu. Äitimme kuolinpesän selvittely oli monimutkaista kun kahdella osakkaalla on edunvalvojat jotka olivat myös kuolinpesän osakkaita. Käräjäoikeudelta piti anoa sijaiset jakoa varten ja sen hinnaksi tuli useampi tuhat euroa joka vähennettiin kuolinpesän varoista. Kun sitä ihmettelin sanoi asianajaja:" Eivät he ole tätä tilaansa valinneet!"

      Poista