torstai 9. toukokuuta 2013

VIIKONLOPPULAPSIA

Lastenlapsista kolmanneksi nuorin -P.Sylvi.S- aloittaa koulunsa syksyllä. Eilen oli tutustuminen omaan opettajaan, koulutovereihin ja luokkaan. Minun oli määrä hakea tyttö pyhän ajaksi mummilaan. Ajaessani määränpäähän näin pitkän kiemurtelevan lapsijoukon kulkevan tienviertä pitkin. Olivat toisen päiväkodin eskarilaisia samalla tutustumiskäynnillä kuin P.Sylvi:S:kin. Tuli herkkä olo.

Espoon tytöille oli jo varhain keväällä varattu pitkä viikonloppu -ke-su- mummilassa. Isällä oli pelireissu Saksan mailla. Tuli kuitenkin pieniä mutkia suunnitelmiin.  H.Maria harrastaa cheerleadinìa (ryhmänsä on minien Suomen mestari) ja viimeiset harjoitukset ennen lauantain päätösesitystä oli keskiviikon iltapäivällä. Matkalle tytöt aikoivat puoli seitsemän Pendolinoon, mutta junaan tuli vika ja se pääsi lähtemään yli tunnin myöhässä. Isä, joka saatteli tyttöjä oli jäädä junaan kun ovet eivät auenneet. Vasta Pasilassa pääsi pois.

Kolme tyttöserkusta viihtyvät hyvin yhdessä. Iltamyöhään viihtyivät trampoliinilla, H.Maria sai näyttää osaamistaan nuoremmille. Yksi tramppa on kovassa käytössä jo siirretty sivuun. Uuteen on hankittava vielä turvaverkko. Se tehdään heti huomenna.                                                              
Edellisenä viikonloppuna ja sitä edellisinäkin mummilassa oli pojat -R-Mikael ja V.Ville.V. Pojat viihtyvät peliensä ääressä vähäpuheisina. Naapurin tyttö A. tuli tervehtimään poikia ja äänettömyys jatkui. Kukaan ei puhunut mitään pitkään aikaan, mutta yhdessä olivat. Kukin pelasi äänettömänä omia juttujaan. Vielä viime talvena kommunikoivat, mutta nyt taitaa esimurkkuikä tuoda ujoutta suhteisiin.

Pääasia kuitenkin, että nuoret tapaavat toisiaan, ovathan tutustuneet toisiinsa jo yli kahdeksan vuotta aikaisemmin. Meille ovat  tervetulleita. 
Omaa sydäntä lämmittää aina kun omien poikien lapsuudenaikaiset ystävät käyvät meillä poikia tapaamassa ja meitäkin tervehtimässä. 
Samaa toivon näille nuorille, että säilyttäisivät ystävyytensä. Ystävyys on yksi elämän tärkeimmistä asioista.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

HUHUU, MISSÄ SÄÄ OOT?

Tällaisen kutsuhuudon kuulen silloin tällöin -jos kuulen. Puoliso kun ei heti näe minua, alkaa moinen kysely. Ei meillä suurensuuri talo ole, mutta piiloon täälläkin pääsee. Ulko-ovi on pitkän talon länsipäädyssä, ja jos puuhailen vaikka tietokoneen ääressä omia juttujani, ei minua itäpään huoneesta näy eikä kuulu. Työhuoneestani minut löytää helpommin, se huone on talon keskellä, keittiön vieressä. Makuuhuoneessa en ole koskaan päivällä, päikkärit vetelen viltin alla olohuoneen pehmeällä sohvalla. Puolison tv-huoneessa en myöskään oleskele, Hymy-koiramme ei siitä pidä. Jos vaikka käyn toimittamassa Puolisolle jotakin tärkeää asiaa, vahtii Hymy minua niin, etten voi edes sohvalle istua. On niin tapoihin kaavoittunut koira, ettei muilla taida sellaista olla. Kukin pysyköön omalla reviirillään, ajattelee Hymy.
Kevättöitä on tehty pihassa yhdessä ja erikseen, aina kun sää on sallinut. Suuriin ponnistuksiin ei nyt aiota ryhtyäkään pihan kohentamisen kanssa, tilauksessa on sokkelin osittainen kaivuu ja se myllerrys teettää töitä myöhemmin. Säästetään nyt itseämme.
Kesäkausi on avattu tuomalla pihakalusteet ulos ja kesähuonetta siivoten. Tänään grillattiin ensimmäiset Wilhelmit. Kesähuoneessa syötiin. Kesähuoneesta ja puutarha-asioista kirjoitan enemmän toisessa blogissani www.mummukanjutustelua.blogspot.com

Puolison kanssa käytiin viime viikolla pikamatkalla Tallinnassa. Matkatoimisto kuljetti omalta kylältä, ei tarvinnut oman auton kanssa tuskailla.  Syötiin hyvin, lähes ähkyyn asti, levättiin, katseltiin ihmisiä. Tallinnan keskustaan ei ollut aikaa mennä, laivalla tehtiin huoltotöitä ja maihinousu viivästyi. Tuliaisina sain äkäisen kurkkukivun ja nuhan. Jo alan toipua.
Matkalla kudoin yhden sukan ja ostin ABC:ltä pitsikirjan.



keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

KUOLINPESÄ - PERUKIRJA -JAKOKIRJA

Kuolinpesän osakkaana ja asioiden hoitajana olen saanut oppia paljon uutta. Kun omainen on saatettu hautaan on aika käydä virallisten asiakirjojen kimppuun. Ensin on selvitetty vainajan oma asuinhistoria 15-vuotiaasta eteenpäin. Meillä tiedot haettiin Mikkelin Maakunta-arkistosta, äitimmehän oli luovutetusta Karjalasta kotoisin. Seuraavaksi hankittiin virkatodistukset maininnalla -elää,  siitä erikseen huomautettiin
maistraatissa, kunkin kuolinpesän osakkaan kirkkoherranvirastosta tai väestörekisteristä. Meitä osakkaita on kuusi. Kahdella osakkaalla on edunvalvoja. Edunvalvojat ovat myös kuolinpesän osakkaita, joten heille on hankittava edunvalvojan sijaiset jakokirjaa varten.
Kaikkiin pankkeihin tarvitaan omanlaisensa valtakirjat, kuhunkin erikseen ja perukirjan jäljennös liitteenä. Oikeus pankkiasioiden hoitamiseen on ollut minulla, sillä oikeutuksella olen saanut maksaa pankin tiskillä laskut -3,5€ kappale. Pienimmät laskut maksoin omalta tililtäni ja vasta "könttinä" ne veloitettiin kuolinpesän tililtä. Näin säästettiin pankkimaksuissa.
Perunkirjoitus tehtiin kohta hautajaisten jälkeen ja siitä jäljennös lähti verottajalle. Perunkirjoituksen asiakirjan nimi on perukirja. Sen jälkeen kun kaikki asiakirjat -edunvalvojan sijaisten hyväksyminen- on maistraatissa hyväksytty-toimi kestää n neljä viikkoa- voidaan ryhtyä jakamaan pankkitilien saldoja ja myymään osakkeita. Tänä aikana -helmikuu-huhtikuu-on esim Elisan osakkeiden arvo pudonnut kuin lehmän häntä. Jo äidin eläessä oli puhetta niiden myymisestä, mutta sitä ei ehditty tehdä.
Jakamisesta tehdään jakokirja omine valtakirjoineen ja se taas hyväksytetään -luulisin- maistraatissa edunvalvottavien takia.
Ja taas aikaa kulunee tuo neljä viikkoa. En ole joutunut aiemmin seuraamaan perinnönjakoa, isäni jälkeen en sitä muista, joten hämmästelen tätä aikataulua. Vaikka kuolinpesän selvittäminen on ollut aivan yksinkertainen, aikaa lopulliseen päätökseen meilläkin menee lähes puoli vuotta.
Joku sanoi, että ota asianajaja hoitamaan koko paperisota, mutta ei se asianajajakaan nopeammin näistä virallista kiemuroista selviä.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

JÄÄHYVÄISIÄ, TAPAAMISIA JA HYVÄNTEKEVÄISYYTTÄ

Tämä kevät on ollut jäähyväisten aikaa. Useampi lähipiirin vanhus tai läheinen tuttava on päässyt ikilepoon.
Kuukauden alkupuolella oli Puolison kummisedän 97 v vuoro siirtyä ikuisuuteen. Siihen tilaisuuteen Helsinkiin veimme Puolison kaksi yli 80-kymppistä tätiä. Virkeitä ja sanavalmiita ovat vieläkin, sisareltaan eli Puolisoni äidiltä on sanat jo kadoksissa. 90 vuotta hän jo helmikuussa täyttikin.
Viikolla tuli suruviesti ikäiseni tuttavan äkillisestä sairastumisesta ja kuolemasta.

Surullista.

Entisten työkavereiden tapaaminen oli taas viime viikolla. Entinen ylilääkäri, eläkkeellä jo hänkin, oli kutsuttu "luennoimaan" meille. Saimme kuulla ikäihmisille tarpeellisista ja tarpeettomistakin lääkkeistä, terveyden ylläpidosta ja sairauksien hoidoista. Aivan kuin työaikanakin. Joku siellä sanoikin, että tuli mukaan saadakseen kuulla tohtorimme tutun äänen kertomana tärkeää asiaa. Kaikenhan jo aiemmastakin tiesimme, mutta kertaus tutussa seurassa on aina tuloksellista.
Tällä kertaa meitä oli kahvittelemassa parikymmentä naista. Halauksia ja tervehdyksiä "mitä kuuluu, ei suakaan oo paljon näkyny" kuului monelta taholta.

Jo useampana vuotena olen säästänyt ylimääräiset perheen vaatteet ja muun käyttökelpoisen Karjalan Apu ry:n keräykseen. Nytkin sitä tavaraa oli auton peräkärry täynnä. Kuolinpesästäkin sinne riitti hyvää tavaraa. Keräys alkoi klo 16, olimme paikalla hyvissä ajoin, niin oli moni muukin. Iso "rolllikkahallli" oli seinustojaan myöten tavarasäkkejä täynnä kun viisi yli neljä poistuimme paikalta.

Uskon, että apu menee perille Karjalan syrjäkylien vanhusten, vammaisten ja muuten huonommassa asemassa olevien elämän helpotukseen.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

LOPPUTALVEN PUUHASTELUA


Onkin vierähtänyt tovi edellisestä kirjoittelusta. Mitään erityistä ei ole tapahtunut, viikonloput on vietetty R.Mikael ja V. Ville.V seuranamme. Alkaa näyttää siltä, että 12 v ja 9 v:n leikit eivät enää kohtaa, isompi on jo enemmän omissa oloissaan eikä välttämättä kaipaa nuoremman seuraa. Onneksi toinenkin osaa löytää omat harrasteensa mummolassakin.
Espoossa on käyty 2.pojan perhettä moikkaamassa ja toteamassa lasten kasvua. Pian tytöt ovat mummin mittaisia. Olivat jo pidempiä kuin isomummi.
Aikuisten makuuhuone saatiin valmiiksi. Kuvissa on vielä paljasta seinää ja tyhjiä hyllyköitä, mutta pikapuoliin täyttynevät entiseen malliin...
 Valoisalle ikkunalaudalle kokosin  orkideat. Toivon, että ne joskus taas kukkisivat Vanhan Rouvan -äitini muistoksi.









 Tekstiilit on kaivettu kaapista, uusille ei ollut tarvetta. Samalla tyhjensin KAIKKI vuosia käyttämättömänä olleet tekstiilit ja kiertona minulle päätyneet sängynpeitot ja varapeitot Karjalakeräykseen. Niitä tulikin pari painavaa roskasäkillistä. Vanhan Rouvan tekstiilijäämistön lisäksi.
Vintiltä laitettiin poistoon käyttämättä jääneitä mattojakin yhden keskikokoisen talon tarpeisiin.
Mattoja teetin aikanaan työpaikkani  työpajalla. Osalla niistä on ikää jo 45 vuotta. Yksi iso, painava ja punainen villanukkamatto on käytössä joulun aikaan. Villamattoon ei koirankarvatkaan hevin tartu.

Puusouvi sujui sutjakkaasti naapurin, Puolison ja vuokratun klapikoneen yhteistyönä. Sain aamuisin ohjeen: "Tulemme kahville 10.45." Näin tapahtui. Puukasa karttui päivä päivältä isommaksi, kaksi kasaa ovat leikkimökin kokoisia. Riittää takkapuita kuulemma viideksi vuodeksi! Sahanpuruakin on vaikka kuntopolun päällystäisi viemäriuoman päälle.






keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

KOTIA KUNNOSTAMASSA

Alkutalvi pääsi vierähtämään Vanhan Rouvan asioiden parissa. Nyt, kun asiat kääntyivät odottamattomaan päätökseen, on aikaa jo omillekin toimille. Aiemmin oli jo  mielessäni virinnyt "päämakuuhuoneen" raikastaminen. Se tarkoitti tummuneen lautakaton maalaamista, tapetointia ja lattianpäällysteen uusimista. Puolisokin suostui ehdotukseeni. Syy suostumiseen oli saman lattiapäällysteen saaminen rautakaupasta jolla edellistalvena korvattiin pahasti paikkapaikoin kulunut parketti. Meitä molempia miellytti uusi laminaatti ja sitä on varattu makuuhuoneisiinkin. Makuuhuoneemme on viimeksi päivitetty helmikuussa 2005. Sen remontin kustansin viimeisestä palkastani ennen eläkepäivien alkamista. Juuri tänään löysin kaikki kuitit ja suunnitelmat siitä remontista. Tapettirulla silloin Prisman asiakasomistajapäivillä maksoi 5€! Muut tavarat sitten olivatkin hintavampia.
Minua  häritsi Puolison pyöriminen yöllä sängyssään ja siksi halusin erilliset 90 senttiset sängyt jotka voi sijoittaa huoneen eri puolille. Niin tehtiin, mutta jo parin erillään nukutun yön jälkeen sängyt siirrettiin takaisin vierekkäin. Sen jälkeen ei sänkyjä siirrelty. Pyöriminenkään ei häiritse kun leveyttä on riittävästi.
Tämä uusi homma aloitettiin tyhjentämällä tavarat huoneesta, ei niitä voinut jättää maalauksen alle. Ja oli tarkoitus vaihtaa huonekalujakin toisesta huoneesta joka sekin oli tarkoitus remontoida samoilla höyryillä.

Tavara piti poistaa kahden huoneen hyllyistä joten sekasotku on melkoinen. Lisäksi olohuoneessa on vielä osa jäämistön läpikäymättömiä "aarteita" joita ei voinut jättää kylmään tilaan. Ne pääsevät uusiin hyllyihin. Annoin meidän remontille aikaa viikon, nyt jo tiedetään ettei aikataulu pidä. Sunnuntai-iltana tuli viesti, että klapikone tulee tontille maanantaina, ja sen käytössä tarvitaan apuria eli Puolisohan siihen hommaan joutui.

Viimeisten vuosien aikana on tullut tehtyä jos jonkinlaista remonttia kotona ja kylällä. Kaapissani tätäkin urakkaa odotti kuvan asu: trikoohousut vm 89 ja Likkojen lenkki t-paita v-1996. Turvavaatteet, sanoisin, niillä on tehty niin monta onnistunutta remonttia.

Minulle tehtäväksi tuli tapettien poisto. Siinä olikin kova työ, kerroksia oli alla kuusi, osa liisteröity, osa liiimattu, osa maalattu päältä ja osa tapetoitu erikoisliisterillä. Omia töitäni kaikki. Puoliso oli jo luovuttaa ja aikoi hakea pohjapahvia rautakaupasta. Ei tarvittu, pääsin repimisessä lähes "nahkoille". Satuinpa  juuri tänään kauppareissullani tapaamaan rakennusaikaisen (1977) maalarin joka oli tapetoinut ensimmäisen tapettikerroksen. Yhdessä muisteltiin ja vähän naureskeltiin vaatimiani silloisia sisustusratkaisuja.
Puoliso on ollut hiukan epävarma lakatun lautakaton maalauksen suhteen jo monta vuotta, siksi sen toteutus on siirtynyt. Tuttu rakennusmies teki omassa 70-luvun talossaan omanlaisensa ratkaisun - laittoi lautojen päälle mdf-paneelit. Piti maalausta liian rasittavana työnä, rakennusmies kun oli. Meillä haluttiin säilyttää lautakatot ja panna maalia päälle. Ensin pesu, pohjamaalaus telalla, raot pensselillä (minä) ja lopuksi pintamaalaus. Hyvä tuli katosta, puoli päivää työ kesti.
Tapetointi on aina ollut minun "heiniä". Nyt kävi niin, että jouduin urakkaan yksin, Puoliso kun oli niissä klapihommissa. Hyvin homma sujuikin, yhden seinän peittämiseen meni kokonainen tunti!Toisen seinän tapetointi oli keskeytettävä, tapetissa oli paha virhe: tumma juova kulki koko melkein koko rullan mitan pilaten tapetin. Yhden vuodan olin ehtinyt jo vetää seinälle. Pikakäynti rautakauppaan, sain uuden rullan ja lainaksi yhden varalle.Hyvä olikin, tapetti oli kohdistettavaa joten vararulla oli tarpeen. Sitä ei onneksi tarvittu. Helppoakin työ oli, piti vain vetää liisteri seinään ja kuiva tapetti siihen välittömästi päälle.
Tänään haettiin tilatut laminaatit ja pääsemme aloittamaan lattia kokoamisen jo tänä iltana.
Hymy-koirankin kanssa on ehditty tehdä pientä lenkkiä viemärikaivannon urassa, siellä koira saa hömpöttää vapaana ja kaivella jäniksenpapanoita hangen alta.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

ÄITIÄ MUISTELLESSA


Kuluneet viisi viikkoa ovat menneet lievässä sumussa Vanhan Rouvan -äitini äkillisen ja odottamattoman poismenon johdosta. Ikää äidillä oli 92 vuotta, mutta elämisentahto voimakasta. Tammikuussa saatu diagnoosi Alzheimerin taudin vaikutuksesta ei juurikaan näkynyt tavallisessa arjessa. Näin jälkikäteen asioita sisarusteni kanssa miettiessä totesimme, että kyllä muutostakin oli. Esim Ruotsissa asuvan sisaremme pitkän puhelinnumerosarjan äitimme muisti vielä joulukuussa ulkoa. Äidillä ja sisarella oli tapana soitella perjantai-iltaisin, nyt niitä soittoja viimeaikoina ei enää tullut. Samoin velipoikien ja minun kännykkänumerot äiti muisti ulkoa. Soitimme joka päivä, äiti soitti yhdentoista aikaan, eli "Tunteitten ja tuoksujen" jälkeen. Viimeaikoina niitä puheluja tuli harvemmin, soittelin itse äidille.
Lauantaina 9. maaliskuuta oli siunaustilaisuus Hervannan kirkossa. Kaunis tilaisuus. Tuhkat sirotellaan muistolehtoon. Näin äiti olisi halunnut.  Papiksi saimme lapsuudestamme tutun tamperelaisen rokkipapin. Lähiomaisia oli paikalla melkein 50. Mukana oli myös muutama ystävä lapsuutemme ajalta. Muistotilaisuudessa katselimme valokuvia  äidin lapsuuden ajoilta Jääsken Kuurmanpohjan Hiirenmyllyltä. Muistopöytään olin koonnut kokoelman äitimme passeista, niitä olikin iso pino. Tuorein oli hankittu viime vuoden syyskuussa. Eli matkalle lähtö oli vankasti haaveissa. Päämäärällä ei ollut merkitystä. Sairaalavuoteella kysyi minulta: "Missä matkalaukku?" " Vein sen kotiisi sängyn päälle odottamaan." " Niin, sinne Kiinaan..." Kiinassa äiti kävi muutamia vuosia sitten.

Oli iso työ  tyhjentää kaksio tavaroista. Edellisten muuttojen jälkeen niitä oli jo karsittu aika paljon, mutta vielä sitä riitti vaikkei äiti mikään hamstraaja ollutkaan. Kaikki laatikot ja kaapit olivat "viimeisenpäälle" järjesteltyjä ja asiapaperit kansioissaan.
Enin osa tavaroista saatiin sijoitettua "perikunnan" käyttöön. Viimeiseen asuntoon ostettu 50-luvun tyylinen sohvakalusto pääsi velipojan saman ajan talon yläkertaan Irjan-kamariin. Siellä me sisarukset hautajaisten jälkeen muistelimme yhdessä elämäämme äitimme kanssa. Kaikilla oli sama mielipide: äidin poismeno oli oikealla hetkellä, ennen vakavia terveysongelmia. Haikea olo on kaikilla, äitiä ikävä.

Äidillä oli harrastus viimeaikoihin asti. Hän teki ihmisistä-mielenkiintoisista tutuistaan- savipatsaita. Ensin piti käydä Alkossa ja ostaa sieltä Apteekkarin konjakkia pullo. Sen tyhjennyttyä viikkojen jälkeen alkoi henkilön muotoilu pullon ympärille. Yleensä naisilla oli pitkät mekot yllään ja runsaasti koruja. Korutarpeet oli säästetty vanhoista koruista. Lähes kaikki sukulaiset ovat tulleet ikuistetuiksi näihin savipatsaisiin. Merkkitilaisuuksissa ne on sitten juhlallisesti luovutettu sankarille. Muutamissa näyttelyissäkin patsaat ovat olleet nähtävillä. Viime syksynä Kotosalla- talossa oli oma harrastajanäyttely ja allaolevat patsaat olivat tällä kertaa päässeet näytille.



Tyttösenä äiti haaveili mustasta liinaharjahevosesta jolla tukka hulmuten ratsastaisi Sykerönvuorelle...