lauantai 23. heinäkuuta 2016

LAPSET ON TERVEITÄ KUN NE LEIKKII

Ensimmäisen Pojan kaksi nuorta + poikakaveri + äiti poikkesivat Tammerfest-reissullaan.
Tankin kokoisella kulkuneuvolla matkasivat, kokoiseni äiti kuskina.
Nuorten ensimmäinen toimi:


Trampalla pomppimassa Tuleva Varusmies, kaksi Lukion Toisluokkalaista ja kodinvaihtaja Russel Mäyräkoira.


Nuoret olivat menossa Tammerfestiin, lukiolaiset olivat vielä alaikäisiä, joten lupalappuja vanhemmilta piti täyttää.
Nuoret yöpyvät pari yötä Tampereella hotellissa, äiti jatkaa matkaa Mäntsälään.
Joko ovat niin varttuneita, että pärjäävät yksin? Pohtii mummi.
Itse olin äiti Elsan iässä, 17-vuotiaana. Ja pärjäsin.

Lupalappua meiltäkin matkatoimisto vaati, kun ollaan menossa alaikäisten kanssa Tallinnaan elokuun alkupäivinä. Isovanhemmuus ei riitä, pitää olla huoltajan lupa ja allekirjoitus.
Ei sellaisia vaadittu kun omat pojat olivat nuoria. Maailma muuttuu näköjään.
Tuleekohan aika, että tietyn iän ylittävältä matkustajalta  vaaditaan samanlainen lupalappu omaisen/edunvalvojan allekirjoituksella. Pääseekö edunvalvottava matkustelemaan ilman "holhoojaa?"
 Ei ilmeisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti