lauantai 16. heinäkuuta 2016

MERKKIUSKOLLISUUTTA

                       1972 kun hankimme ensimmäisen automme, se oli sininen kuplavolkkari. Sitä ajoin kun sain ajokorttini 1974 Tästä volkkarista luulin, että takapyörät kääntyvät etupyörien tapaan kun rattia vääntää. Joskus suku minua tästä vieläkin muistuttaa...

Sittemmin pihapiirissämme ovat majaa pitäneet kullanvärinen, punainen, vihreä ja musta kupla. Vihreä, lähes 20 vuotta sitten Mäntsälästä puun alta haettu,  oli alunperin Neljännen Pojan, välillä minunkin nimissäni ja nyt viimevuodet sitä on tuunaillut ja käyttöön ottanut Ensimmäinen Poika.


Musta kupla on pitkäaikaistuunauksessa Kolmannen Pojan tallissa. Odottanee 13-v perillisen autokouluikää?


Meillä on ollut volkkareista punainen Golf-farkku ja pari harmaata Passatia. Pojat ne sitten perivät kukin vuorollaan käyttöönsä.

Volkkarien jälkeen puoliso tykästyi Audeihin, niitä oli pari, ja nyt toinen on Kolmannen Pojan käytössä.

Ensimmäisen kuplamme jälkeen oli hankittava isompi auto, että perhe mahtui kyytiin. Se oli valkoinen Ford Taunus. Jossain vaiheessa peräpää oli saanu kolhun ja takaluukku vaihtui kullanväriseksi. Talonrakentamisen aikana piti ohjata työmiehiä paikalle ja hyvä tuntomerkki oli "rouva, jolla on kultainen peräluukku".



Taunus vaihtui vihreään Opeliin, sillä tein kuusivuotiaan kuopuksen kanssa lomareissun Huhmariin Pohjois-Karjalaan. Sukset oli auton sisätiloissa ja kuusivuotias lauloi koko matkan "-oon kaksi tapaa keittää kahviaaa- oiikeea jaa vääärää.." Välillä sain kuunnella kasetilta "miljoonaa miljoonaa miljoonaa ruusua".
Paluumatka Huhmarista alkoi kello 12, vasta Tampereella tankkasin ensimmäisen kerran ja kotona oltiin kun Pikku Kakkonen kuudelta alkoi. Aika haipakka päästelin silloisilla maanteillä pienellä toukanvihreällä Opelillamme.
Sattumalta juuri tänään tuo silloin kuusivuotias on isänsä kanssa hakemassa omaa poikaansa Huhmarin seutuvilta tänne Pirkanmaalle. Kuka nyt laulaa??
Toinen Opel oli sininen farkku, sekin meni jonkun pojan autoksi myöhemmin. Meillä tämä autojen sisäinen kierto on pelannu mainiosti kun tuota jälkipolvea on riittämiin.

Nyt on käytössä yönmusta V-70, se sopii juurikin seitsemänkymppisille. Aluksi se oli minun nimissäni, mutta toisen auton siirryttyä KolmannellePojalle, otti herra Kukkaro V-70 hallintaansa.
Muuten: olen pessyt autoa vain yhden kerran, V-70:n syksyllä 2013.

Se autoista.

Muusta aiheesta oli tarkoitus kirjoittaa.
 Nimittäin olen taas alkanut potea koirakuumetta.
 Mennellä viikolla mattorannassa tuttu rouva ulkoilutti koiraansa ja minulle tuli sydämenpohjasta lähtevä ikävä Hymyä. Nyt on oltu toista kesää ilman koiraa, ja lenkkeily tyystin tyrehtynyt.
Otin taas koiranhankinnan puheeksi, eikä herra Kukkaro sitä tyrmännyt, päinvastoin oli kannustavalla asenteella.
Tein heti muutaman tiedustelun kasvattajille, että minkälaista suhtautumista pennunhankintaan on kun tätä ikää on jo +70.
Varovaisia ja hillittyjä vastauksiakin sain. Ymmärrän.

Muu rotuhan ei tule kysymykseen kuin Bernin paimenkoira. Haastava, iso, rakastettava koira.

                                                            Tälläinen hömppä meidän Hymy oli.


Tällä hetkellä valtakunnassa on berninpentujen kohdalla tilanne, ettei niitä niin vain ostettavissa ole.
Ja harvakseltaan on tulossakaan.

Laskin Hymyn aiheuttamat menot yhteisten vuosien ajalta.
Ostohinta 2006 oli 1000€, talutusremmejä, turvavyö autoon ym maksoivat 200€, kaikki eläinlääkärikulut -sterilisaatio ja viimeisen kevään röntgenit ym yhteensä 1100€, eli n 2300€. 105:n yhteisen kuukauden ajalta kaikki kulut ilman ruokia olivat n 21€/kk. Ensimmäisen vuoden ruoat olivat rodulle jalostettuja, myöhemmin Hymy söi tavallisia market-nappuloita ja voi hyvin. Koiravakuutusta meillä ei ollut, joten kaikki eläinlääkärikulut piti itse maksaa. Onneksemme Hymy oli terve koira, vain sterilisaatio ja viimeiseksi jäänyt luusyöpä aiheuttivat isoimmat lääkärikulut.
Henkisen hyvinvoinnin arvoa ei voi euroissa mitata!

Ne kasvattajat, joiden kanssa olen ollut kirjeenvaihdossa, ovat ehdottaneet pennun vaihtoehdoksi kodinvaihtajakoiraa, mutta niitä ja "täyspäisiä" taitaa olla todella harvoin tarjolla.

Kotikoiraa, sohvanvaltaajaa haluaisin. Ja nimenomaan merkkiuskollisena Bernin paimenkoiran.

Saa nähdä kuinka tämä haave etenee.



5 kommenttia:

  1. Ihana Hymy <3
    Minun tuttavalleni on tulossa bernin pennut, jos en väärin muista niin elokuussa. Kutsui minutkin katsomaan pentuja sitten, kun ovat valmiita ottamaan vieraita vastaan.
    Oma bernini lähestyy 10 vuoden ikää ja vanhuus näkyy jo tyttösessä. Itse tuskin kykenen uutta koiraa ottamaan, tämä meidän yhteinen reissu on ollut jo nyt niin ikimuistoinen, että vertaisin vain uutta tulokasta vanhaan.

    VastaaPoista
  2. Niin ja nyt vasta tajusin, että Hymy oli samana vuonna syntynyt kuin minun koirani on. Mistä päin Hymy on sinulle tullut?

    Ja ajelen muuten volkkarilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai niin, vai niin, no, annankin Sinulle tehtäväksi vinkata, että täällä olisi ERITTÄIN halukas berninpennun ostajaehdokas.(Vastasin Sinulle s-postiin.)

      Poista
  3. Ihanan näköinen Hymy-hauveli ja kyllä nuo wolkkarit ovat näpsäkän näköisiä autoja. Mukavaa heinäkuuta sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuplavolkkarin pörinää ei mikään voita, Hymykin aina yltyi iloitkuiseen ulvontaan kun volkkarin pörinän kylätieltä kuuli. Tiesi, että paimennettava lauma on tulossa. Täällä paistaa ilta-aurinko ja sudenkorennot lentelevät ikkunan takana. Hyvät heinäpoudat Sinullekin!

      Poista